perjantai 7. huhtikuuta 2017

En oo mielisairas eikä miulla oo työhaastattelun kestäviä vitsejä

Hyvää iltaa pitkästä aikaa. On jälleen venähtänyt tämä postausten väli, mutta tällä kertaa puoliksi hyvästä syystäkin. On tullut käytyä työhaastatteluissa ja vielä olisi yksi ensi viikolla. Kumma kun ensin odottaa vuoden, että yhtään mistään kuuluu mitään ja sitten saakin viikon sisään kolme haastattelua. Hyvä vain, varsinkin kun työkkärikin alkaa jo ahdistella niissä luuloissa, että töiden puute johtuu inaktiivisuudesta, vaikka todellisuudessa se johtuu tästä pyhästä kolminaisuudesta:

1. töitä ei ole
2. niihin töihin, joihin voi hakea, hakee muutama sata muutakin hakijaa
3. töistä ei tule yleensä edes sitä kuuluisaa "Sinua ei valittu..."-viestiä. (Onko ihme, jos mahikset päästä edes haastatteluun on monesti luokkaa 1/500?)

Toivotaan nyt, että alkaisi vähitellen tärpätä jostain suunnasta, etteivät keksi työkkärillä rykäistä ilmaisiin töihin. Kerrankin kun olisi mahdollisuus päästä ihan palkkahommiin, ei ilmaisena orjana raataminen kiinnosta sitten pätkääkään.
Muita isoja uutisia ei sitten oikein olekaan. Tämän postauksen kuvat ovat muutaman viikon takaa, kun lunta vielä oli ja vaikka sitä itse asiassa tuli ainakin saman verran lisää kuin mitä näissä kuvista sitä löytyy, niin plussakelit ja vesisateet ovat saaneet sen tehokkaasti sulamaan. Ehkä nyt tässä huhtikuun puolen välin lähestyessä uskaltaa jo vaihtaa kevättakkiin ilman, että täytyy arpoa milloin sataa vielä toiset 15 senttiä lunta lisää.
Vaikka tämä on kuulumispostaus, on näissäkin kuvissa jotain uutta päällä, nimittäin lisää Lindy Bopia ja vaihteeksi hameen muodossa. Tämä tummansininen puuvillahame on Lindy Bopin Peggy Sue -kellohame, joka on mukavaa, raskasta puuvillaa, joka pitää hyvin muotonsa. Taskuja ei löydy, mutta ei niitä 22£ hintaan tarvitsekaan löytyä.

Minulla on muutamia Hell Bunnyn kellohameita ja niihin verrattuna tämä Lindy Bopin hame on mielestäni parempi. Materiaali on paksumpaa, pehmeämpää ja sileämpää. Se vaatii alleen vähän tukevamman tyllin, että pysyy koholla, mutta ei kurttaannu samalla tavalla niin herkästi kuin Hell Bunnyn hameet. Kurtussahan hame näissä kuvissa on, kun sitä ei ole silitetty entuudestaan, mutta mielestäni se ei näyttänyt niin häiritsevältä, että olisin jättänyt käyttämättä. Käytössä tämä hame nimittäin silisi jonkin verran sen sijaan, että olisi mennyt vain pahemmin kurttuun. Erinomainen vaate hinta-laatusuhteeltaan.
Yläosana oli vanha tuttu, aina yhtä hyvin palveleva Hell Bunnyn Paloma-neuletakki, jollaisia minulta löytyy muutamassa eri värissä, osa kuvioilla ja osa ilman. Tämä vaaleanpunaisen sävy on vähän liian hailea joidenkin vaaleanpunaisten asujen kanssa, mutta muuten hyvä. Vähän merimiestyylistä henkeä hain tuolla Erstwilderin rintaneulalla, mutta en nyt tiedä oliko se mistään kotoisin... Rikoin sen viime kesänä pudottamalla sen lattialla ja laivasta puuttuu masto, nyyh.

Olen kaavaillut, että jossain vaiheessa voisin hankkia lisää rintakoruja ja nimenomaan Erstwilderiltä ja ehkä Deer Arrowlta. Pidän eläinaiheisista rintakoruista, mutta myös kukista. Tykkään siitä uudesta Lemonade-aiheisesta rintakorusta, joka oli aikomuksena linkata tänne, mutta ilmeisesti muutkin ovat tykänneet, kun sitä ei enää TopVintagelta löydy...

TopVintagesta puheen ollen, viime viikonloppuna yritin tilata sieltä tavaraa -10% alennuksesta, mutta maksuntarjoaja Multisafepay jumitti sekä PayPal- että Mastercard-maksut, joten tavarat jäi saamatta. Lupasivat hyvittää minulle -10% jos laitan uuden tilauksen menemään ja kaipa se pitää laittaa, kun niitä himoitsemiani kenkiä on taas varastossa. Hakusessa olisi uudet ballerinat, jonka lisäksi kaipailen uusia tennareita.

Olen kokeillut vaikka mitä kenkiä ja vaikka olisin odottanut, että Eccon kengät ovat maailman parhaat, niin niissä oli joku häiritsevä tuki holvikaaren kohdalla, joka oli ihan väärässä paikassa omaan jalan muotoon nähden ja jäivät hankkimatta. Toisissa kengissä oli vaikka minkälaista pehmuketta päkiän alla, jotka ovat hyvät korkokengissä mutta ihan täysin turhat matalissa kengissä. Eli kaipa sitten kävelen vain ballerinoilla ja korkokengillä keväästä syksyyn saakka, kunnes alkaa olla taas saapaskelit. Paitsi että talvikengätkin sanoivat itsensä irti...
Cardigan: Paloma cardigan by Hell Bunny
Belt: Collectif
Skirt: Peggy Sue by Lindy Bop
Petticoat: Banned
Brooch: Erstwilder

Mitään muuta jännää elämässäni ei olekaan tapahtunut. Paitsi että kun työhaastattelussa kysyttiin jotain terveydentilastani, hetken mielijohteesta vastasin, etten ole masentunut enkä mielisairas. Toivottavasti ne nauruntyrskähdykset ruudun toisella puolella eivät olleet yhtä vaivaantuneita kuin millaiseksi itseni jälkikäteen tunsin... Ei ole videohaastattelut minun juttuni, mutta kerta se on ensimmäinenkin ja viimeinen.

Toinen haastattelu meni paremmin ja ihan hyvä vain, etteivät pyytäneet kertomaan vitsiä, koska viimeksi kun kerroin vitsin työhaastattelussa, se oli vähän rasistista sorttia... Ja se oli ennen tänä nykyistä järjetöntä rasisti vs. suvakki -jupakkaa. Muuten hyvä, mutta harva ihminen on kumpaakaan sorttia ja vaikka en puhu blogissani politiikasta, niin mielestäni vaikeillekin asioille pitää pystyä nauramaan. Myös sille, että en ole mielisairas :D (Arvatkaa kuinka paljon poikaystävä on tästä möläytyksestä kiusannut...)
Pikkuveljen ja Janinan perhe kasvoi yhdellä höyhenpeitteisellä vaavilla lisää. Nova on oikein kiltti ja nätti tyttö, joka tuli kädelle jo pari päivää saapumisensa jälkeen ja tulee hyvin toimeen sekä ihmisten että uuden isosiskonsa Kiden kanssa. Lisää elukkaystäviä minulle! <3
Katsokaa nyt kun se tuijottaa suoraan kameraan :D Kidelläkin on niin nätti hymy, että!
Eivätkö ole ihania?
Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa. Pääsiäisen jälkeen pitäisi selvitä ainakin yhden paikan osalta potkaiseeko onni vai alkaako työkkäri potkia persuksille "aktivointisuunnitelmiensa" kanssa, mutta sormet ristiin ja toivotaan, että ensi kuussa tähän aikaan olisin jo mukavasti palkkatöissä :)

Hyvää viikonloppua!


In (a nutshell) English:

After waiting for nearly a year I finally heard back from some jobs where I applied and managed to get not only one, but three interviews within a week! Woohoo. Now only if I didn't stay stupid things like "I'm not insane" in job interviews so I might actually get a job...

In other news... I don't have any other news. I'm wearing my new Lindy Bop Peggy Sue circle skirt here and it's great. It's  made from good quality heavy cotton and it's far superior to those Hell Bunny skirts that get awfully wrinkly awfully fast. This one was wrinkly to begin with but ended up looking much prettier after some wear. I paired the skirt with my Hell Bunny Paloma cardigan which is still running strong after a couple years of wear, and my Erstwilder brooch, which I broke last summer. Part of the mast is missing, but it's still wearable.

I tried buying some stuff from TopVintage last weekend when they had a -10% sale, but they had some issues with PayPal payments and my order got cancelled. I guess I should try again this weekend now that the shoes that I want are back on stock again and I can actually repurchase the stuff that I want. I also need to buy some other shoes, like sneakers for everyday wear, but haven't found good ones yet. I have tricky feet and I need some support around my heel, so it's hard to find proper shoes that will feel and look good.

Last but not least here's some photos of Nova, a new addition to my brother's family. She's a beautiful cockatiel who gets along well with her new big sister Kide and everyone else. She even sings some Kill Bill tunes! Oh, how I love getting more animal friends. <3

4 kommenttia:

  1. Kuinka sulla on jatkuvasti varaa shoppailla mekkoja jne., vaikka olet työtön? Mietin vain koska itsellä tulot riittää juuri jokapäiväiseen elämään, ja jos jonkun mekon tms. ylimääräisen asian tahtoo, siihen pitää säästää useampi kuukausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun pienellä paikkakunnalla poikaystävän kanssa halvassa yksiössä, kaikki kulut menee puoliksi. Siinä ei kohtuuttomasti jää omalle osalle maksettavaa ja koska en tupakoi, en ryyppää, enkä harrasta mitään maksullista, niin nekin rahat jää säästöön/käytettäväksi asioihin, joita haluan. Samalla rahalla, jolla ihmiset polttaa tupakkaa, ravaa baareissa, maksaa kuntosali- ja bussikortteja, ratsastustunteja, kuka mitäkin, minä ostan vaatteita. Töissä ollessa säästin rahaa ja ansiosidonnaisestakin jää rahaa säästöön tai käytettäväksi. Kelan peruspäivärahallakin pärjättiin melkein kaksi vuotta, mutta silloin piti säästää pitempään jos meinasi jotain isompaa ostaa, mutta ei se mahdotonta ollut silloinkaan. Jostain muusta pois (ei baariin, ei osteta lohta, ei herkkuja) niin riitti hyvin.

      Pikkupaikkakunnalla pärjää paremmin työttömänä kuin esim. pääkaupunkiseudulla, jossa jo asuminen vie enemmän rahaa kuin sitä tulee. Toivotaan nyt kuitenkin, että pääsisi viimein taas töihin. Meinaan että kivahan se on jos asumiskulut ovat matalat, mutta kun asuu viisi vuotta kahdestaan 38 neliön yksiössä, alkaa kaipailla jo vähän isompaa kämppää ;P

      Poista
  2. En kyllä kyllä ymmärrä, että miksi pitää ottaa kirjoittajan raha-asiat esille.. Kun kuitenkin kaikki on erilaisia ja rahan käytön kohteet on erilaisia! :O

    Mua aina pelottaa tollaset työhaastattelut ihan sikana ja oon melko varma,että latelen aina jotain tyhmää :DD Tsemppiä työnhakuun - toivottavasti tärppää! <3

    VastaaPoista
  3. You look really lovely, I love those boots and your photos on the snow/ice covered fields! Good luck with getting a job! :)

    VastaaPoista