sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesän avajaiset 2016

Eilen vietettiin kesän avajaisia ja kaupungilla oli kerrankin jopa keskustan kattavaa tapahtumaa. Edellisinä vuosina on yleensä pidetty vain torikirppistä ja Waahdon terassilla puhe, mutta tänä vuonna oli tapahtumaa levitetty ympäri keskustaa. Vanhat autot osallistuivat Puruveden ympäriajoon, jonka jälkeen ne parkkeerasivat puoliksi suljetulle Olavinkadulle ihasteltaviksi ja liikkeissä oli tax free -hintoja. Musiikki pauhasi keskustassa aika ajoin kuulemma niin kovaa, että seinät helisivät ja kun piipahdimme torilla käynnin jälkeen Kinskissä, ulkoa kuului Piippolan vaarista lähtien lastenlauluja lasten tanssikilpailun ollessa käynnissä.

Kaupungilla oli hirveästi ihmisiä ja ihan yllätyin, ettei paikalla ollut yhtä hiljaista kuin monien muiden koko kaupungin juhlien aikaan. Nyt oli osattu tapahtumaa mainostaa ja hankkia sinne tekemistä niin, että ihmiset vaivautuivat lähtemään liikenteeseen vaihtelevan puolipilvisestä ja vilakasta säästä huolimatta.
Minulle eniten viihdykettä oli torikirppiksessä, josta ostin Downton Abbeyn ensimmäisen ja toisen kauden. Serkkuni on kehunut sarjaa minulle hirveästi, mutta en ole vielä katsonut sitä yhtään jaksoa, joten eiköhän ole jo korkea aika, jos kaksi kautta saa yhteishintaan 5€. Ostin myös söpöt jäätelötötterökorvakorut, jotka esittelen blogissa myöhemmin, ja äiti onnistuttiin taivuttelemaan ostamaan ihanat kiilakorkokengät, jotka olivat minulle liian isot, vaikka ne olivat kokoa 38. Alan jo taipua luulemaan, että jalkani ovat kutistuneet, koska ne eivät olleet ainoat muka-oikean kokoiset kengät, jotka olivatkin liian isot.
Liikkeellä oli myös paljon maskotteja, oli Valion pingviiniä ja Sokoksen oravaa, mutta tämä Herra Hakkarainen oli suosikkini. Se näytti niin hassulta möllöttäessään autojen välissä silmät ummessa :D
Mustan Virran panimo oli avannut autobaarinsa Riihisaareen ja koska pikkuveli on mainostanut tätä St Olaf -olutta maailman parhaaksi olueksi, niin pitihän sitä maistaa, vaikka en oikeastaan juo olutta. Olen alkanut kuitenkin pohtia, että ehkä en juokaan vain kaljaa, eli näitä halpiskuraoluita, kuten Karhua, Lapin Kultaa ja Karjalaa. Oikeita oluita voi kyllä siemailla sen parin desin verran, kunnes alkaa tökkimään, mutta tämä oli niin kylmää, että tämä upposi kokonaan - ja jos ei minkään muun vuoksi niin siksi, että kyllä nyt paikallista pitää sen verran tukea, ettei jätä jäljelle kaupungin suojeluspyhimyksen mukaan nimittyä laatuolutta.
Wanhalla asemallakin oli puuhaa, vaikka sinne asti sai torilta jonkin matkaa köpöttääkin. Lapsille (ja aikuisille) oli karitsoja rapsutettavana ja rapsutuksesta ne pitivätkin kovasti. Noita vaaleita kun rapsutti leuan alta, niin ne vispasivat häntää hirveällä vauhdilla, mutta tuo joukon musta lammas (puujalka, höhö) oli siinäkin asiassa erilainen, että häntä pysyi paikallaan. Näitä oli ihana kuoputtaa, kun olivat niin pehmeitä, ja kun aikuiset ei kerran päässeet ponin kyytiin, niin oli hyvä olla edes joitain eläimiä, joita kuoputella.

Paluumatkalla syötiin Olavinkadulle parkkeeranneella Alpo Food Truckilla herkulliset Limousin-härän luomulihasta tehdyt hampurilaiset, joiden jälkeen matka jatkui Taito Shoppiin. Siellä otin kuvia Jukka Rintalan näyttelystä, mutta teen niistä iiiihanista mekoista oman postauksensa, ettei tämä yksi venähdä liian pitkäksi.
Kirkkokadun hiekkakentällä oli lisää museoautoja ihasteltavina ja yllättävän paljon väkeä ottaen huomioon, että Olavinkadullakin oli yhä kova hulina. Oli muuten hankalaa ottaa autoista kuvia niin, ettei jokaisen edessä tai vieressä ollut jotain ihmistä möllöttämässä liian tunnistettavan näköisenä. Niin paljon kuin julkisella paikalla saakin kuvata, en välttämättä viitsi laittaa satunnaisten ihmisten kasvokuvia nettiin, mutta koska kaikkea ei voi rajata pois pilaamatta kuvia ihan kokonaan, niin väkisinkin taustalle jää ihmisiä.
En niin perusta autoista, mutta suosikkini näistä autoista oli tuo yksin kuvattu iso harmaa auto ja tässä suoraan tekstin yläpuolella oleva vaaleansininen. Oli myös tosi kiva nähdä muida fiftarityyliin pukeutuneita naisia, joita oli kaupungilla liikkeellä minun lisäkseni ainakin viisi muuta, mutta koska ollaan Itä-Suomessa, niin toisille ei tietenkään vaihdeta halaistua sanaa vaan ohi kävellään niin kuin ei olisikaan. Huvitin itseäni sillä, että tunnistin kaikkien näiden ihmisten mekkojen merkit. Yhdellä oli H&R Londonin punainen Tattoo Flock -mekko, toisella Hell Bunnyn Vanity, kolmannella Collectifin mekko, neljännellä oli Hell Bunnyn Lacey ja viidennellä oli mekko, joka näytti mallin perusteella Vivien of Hollowaylta mutta printin perusteella saattoi olla myös halpiskopioversio Queen of Hollowaylta.

Mitä minulla itselläni sitten oli päällä? Yllättäen sellaista merkkiä, josta olen puhunut paljon, mutta jota en ole omistanut ennen kuin nyt - Lindy Bopia.
Tarkalleen ottaen tämä ihanan pinkki Vamp-toppi on Lindy Bopin alennuksesta, mutta hame on Hell Bunnyn Paula (ja sen huomaa siitä, että se on perhanan ryppyinen :D) ja vyö Pinup Couturen. Asukokonaisuus on kuitenkin rakennettu topin ympärille ja sen räikeä väri pääseekin hyvin esille mustan alaosan kanssa. Väri on myös täydellisesti yhteen sopiva Chanelin huulipunan ja tuon huivin kanssa, josta on tullut viime aikoina suosikkini. Tällä kertaa rusetista tuli niin iso, että siitä tuli Minni Hiiri-efekti, mutta minua ei itse asiassa haitannut ollenkaan, koska hiusten latvat ottivat ja suoristuivat tuulessa samantien. Tukka olisi näyttänyt vielä tylsemmältä luuhkalta ilman tuota huomiorusettia.
Vamp-toppi on ihanaa, superpehmeää laadukasta bengaliinia, eikä siinä ole vetoketjua ollenkaan, joten se vedetään pään yli päälle. Se on melko lyhyt, mutta juuri sopiva että sitä voi käyttää hameiden ja housujen sisään työnnettynä, tai oikeasti korkeavyötäröisten housujen päällä ja kaula-aukkokin on juuri sopivassa kohdassa, että paita kelpaisi myös työkäyttöön (jos olisi töitä). Hihat on tilavat ja paita on supermukava päällä (parempaa bengaliinia kuin Collectifilla!), joten siihen n. 7-9€ hintaan mitä tästä alennuksessa maksoin, tämä on enemmän kuin hintansa väärti.

Mutta... aina on mutta. Katsokaa noita nappeja. Ne menevät vinoon, siis ihan oikeasti kaartuvat vinoon. En yhtään ihmettele, että tämä oli alennuksessa, kun noita katsoo ja vaikka niiden irrottaminen ja uudelleen ompelu ei ole niin iso vaiva, niin en niitä tähän hätään irrotellut, koska 1. oli kiire ja 2. halusin, että näette, ettei halvalla saa täydellistä, vaikka tämä melko lähellä sitä olikin ensimmäisellä kokeilulla.

Toinen ongelma on tuo hassu sauma rintojen päällä. Topissa on tuohon saakka edessä ylettyvä kaksinkertainen kangas, josta en ottanut selvää että pitäisikö sen ylettää rintojen alle vai onko se vain taitos. Jos se on taitos, niin en tiedä miksi se on noin iso ja jos sen pitäisi ylettää rintojen alle, niin se tarkoittaisi sitä, että tämän topin käyttäjällä pitäisi olla erittäin lyhyt kiinalainen torso ja AA-kupin rinnat. Minulla ei ole edes push-up-liivejä ja tuo sauma jää suoraan rinnan päälle. Ei se ole tässä värissä liian häiritsevä, mutta jos ostaisin tämän paidan valkoisena (mistä haaveilin), niin tuolle kyllä pitäisi tehdä jotain.

Nykyään tätä paitaa saa ainakin toistaiseksi hintaan 16£, mutta minä maksoin tästä tosiaan jotain 7-9€. Ostin monta muutakin yläosaa superhalvalla ja esittelen niitä blogissa sitä mukaa kun ehdin, mutta helpottaisi huomattavasti asukokonaisuuksien rakentamista, jos olisi enemmänkin käytettäviä hameita ja housuja muussakin värissä kuin mustassa. Ehkä pitäisi kokeilla Lindy Bopin hameita, ne ovat ilmeisesti parempilaatuisia kuin nämä Hell Bunnyn helposti rypistyvät Paulat.

Oliko teillä millaisia kesän avajaisjuhlia?


In English:
Yesterday we had an opening ceremory for summer season, but I'm going to skip most of the talk about it and just say there were pretty old cars and people everywhere, and even lambs for petting. There was also a flee market where I bought Downton Abbey Season 1 and 2 for 5 euros, and cute little ice cream earrings, which I'll show here later.

I saw a few other fifties style gals and was rather amused how easily I identified what brands they were wearing. There were Lacey and Vanity dresses by Hell Bunny, Mimi Doll by Collectif, Tattoo Flock in red by H&R London and something that looked like a Vivien of Holloway dress, but could have been Queen of Holloway replica instead.

What did I wear? I wore Lindy Bop - well the top at least. The skirt is Paula by Hell Bunny (it's kinda obvious, because it's so wrinkly) and the belt is Pinup Couture. This Vamp top is by Lindy Bop, and I bought it from their sale for ~7-9 euros. I bought plenty of tops, but this has to be my favorite of them all, because it's very soft, super comfortable bengaline and it's pink. It's a perfect match with my Chanel lipstick and the scarf <3

But! There is always a but, isn't there?
Look at the buttons, as they are definitely not in line. It's not a big deal to take them away and sew them back on, but I wanted you to see why this was in so big sale (currently it's 16£ and still in sale) earlier. 

Also there is the lining issue. I'm not sure if it's just a fold to keep the top together or if it should hit below my bust, but if it's supposed to be lining, then the wearer should have a very short torso and around AA-cup bust for it to work. If it's a fold, I have no idea why it's so long. It's not a huge issue for me with this pink top, but if I were to get this in white (which I'm actually considering despite the flaws), I wouldn't want a seam mid bust.

I'm also considering trying Lindy Bop's skirts, because I think I'll need more bottoms. I bought so many tops and I don't want to pair them all with same bottoms, which all mostly black. I've heard their skirts are quite good but long, but since I'm tall, I don't think that will be an issue at all.

9 kommenttia:

  1. I love the colour of your top.

    I posted last week on a classic car show that we visited. Classic cars have more character than modern ones and I especially like that Rolls Royce

    VastaaPoista
  2. Mäkin ostin tuon saman paidan alesta! En edes huomannut ennen kuin mainitsit asiasta, mutta mun napit menevät myös vinoon! :D Tuo saumakin on hassu, itsellä se jäi niin paljon rintojen yläosaan/yläpuolelle etten ees häiriintynyt asiasta. Tykkäsin kovasti materiaalista ja istuikin nätisti niin ei siinä voinut muuta kuin iloita :D Paritan tuota paitaa tulevaisuudessa niin paljon sen mun Pinup Couturen burleski-hameen kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sen hameen kanssa näyttää varmasti ihanalta, kun tuo on muutenkin ihana. Minustakin materiaali on ihanaa, mutta nuo napit kyllä varmaan pitää irrottaa ja ommella uudelleen, kun ne niin nätissä kaaressa on tuossa :D

      Poista
  3. Näyttää kivoilta kesän avajaisilta! :) Ja aivan ihana asu, pinkki ja musta sopii hyvin yhteen <3

    VastaaPoista
  4. Both Lindybop and Hell Bunny clothing are a hit and miss is my books with their vintage style clothing! I love the pink & black together! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm usually good with Hell Bunny, but I have the opportunity to try them on at a local store so I can obviously avoid the misses, except with those styles that they don't have and I have to buy online. :)

      Poista
  5. Smashing colour pink on you, looks fab! Shame about the few issues. I would have loved to have seen all those classic cars, my kind of thing. Would love to see your other Lindybop sale purchases x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'll have them photographed when I have time and interest to do something to my hair :)

      Poista
  6. Pinkki ja musta, parhaita yhdistelmiä koskaan! Ja avajaiset näyttävät olleen oikeen kivat :)

    VastaaPoista