A Trench coat and a petticoat

Olen odotellut syksysäitä lähinnä tämän ihanan takin takia: Collectifin Dietrich-trenssin. Pari kertaa olen erehtynyt käyttämään tätä työmatkoilla; kerran sateella, jolloin tuli todettua, että tämä ei ole vettä hylkivää materiaalia (kastuin sateenvarjonkin kanssa eikä takkinut meinannut kuivaa ilveelläkään) ja kerran kun luulin, että oli kylmä, mutta ei ollutkaan. Eilen sitten totesin poikaystävälle, että nyt ei kiinnosta, vaikka olisi lämin, nyt haluan kuvata tämän ihanuuden!

Takki istuu kuin unelma, siinä on vaaleansininen satiininen kukkavuori, ja se on melko ohutta, mutta tuulenpitävää kangasta. Minulle tästä tuli ensimmäisenä mieleen Gestapo (älkää kysykö miksi), mutta onneksi olen mielleyhtymieni kanssa yksin, sillä poikaystävän mielestä näytin siltä kuin olisin menossa tanssiaisiin. Töissäkin miehet kiiruhtavat avaamaan ovia kun kuljen tässä tylleineni kaikkineni.
Makes me feel like a true lady.

Ulkona oli viitisentoista astetta lämmintä, mutta melko kylmä tuuli. En oikein ilahtunut siitä, että koko päivän paistanut aurinko meni pilveen, kun menimme ulos, mutta kuvauksien loppupuolella aurinko armas päätyi suomaan ihanaa lämpöään ja valoaan. Poikaystäväkin oli sen verran kärsivällinen, että ensinnäkin herrasmiesmäisesti kantoi minut junaradan yli rannan puolelle (koska siinä oli hemmetinmoinen monttu) ja vielä itse ehdotti missä saisi hyviä kuvia.
Kuulkaa, kyllä ne hovikuvaajatkin oppii tavoille, kun opastaa!

Vintage Perfume de Paris -korvakorut hopeisena.

Halusin ottaa kuvia myös uusista boleroistani, joista yllä näkyy Hearts & Rosesin bolero, jonka ostin Lucky Lolalta. Tarvitsin kesäkuukausiksi töihin jotain peittämään olkapäät, mutta ei kuitenkaan kokonaan käsivarsia, koska neuleissa tukehdun helteillä. Minusta on tullut samalla tavalla jossain määrin kuumaverinen niin kuin äidistäkin, joten minulla on hirvittävän tukala olla neulevaatteissa lämpimällä säällä, vaikka hihat olisi kääritty kyynärpäähän saakka. Toki nyt on tullut syksy, joten neuletakit ja -bolerot on kovassa käytössä, mutta ensi kesää varten on asiallinen lyhythihainen bolero sitten kaapissa.

Tämä bolero maksoi 24,90€ ja on puuvillaa. Pidän tuosta kauluksesta, mutta materiaali rypistyy helposti ja vitivalkoinen on tosiaan vähän arka väri. Saatan hankkia myös Pinup Couturen boleron aikanaan, mutta onpahan edes yksi vaaleasävyinen bolero.

Ette muuten usko miten vaikeaa oli löytää valkoinen, tai edes pastellisävyinen bolero. Metsästin lyhythihaista boleroa koko helvetin kesän ja sen aikaa jouduin käyttämään töissä lähes pelkästään hihallisia mekkoja tai tummia vaatteita, joiden kanssa musta lyhythihainen bolero kelpasi. Sen verran vielä katson värisävyjä, että en laita sievän kukkamekon kanssa mustaa boleroa, tai asun ihana hempeys on tiessään.

Koska nyt sitten kerran oltiin pihalla, otin vähän eri asusteita mukaan, joilla asustin suosikkimekkoani. Tällä kertaa se jäi lähinnä taustakankaaksi, jonka kanssa vaihtelin boleroita ja vöitä. Ylempänä olevassa kuvassa mekon kanssa on ihana Collectifin Jean Bolero, joka onkin näkynyt täällä aiemmin punaisena, mutta tässä on myös norsunluunvärinen versio. Kangas on pehmeää akryylia, joka tuntuu mukavalta päällä, mutta kuten akryylilla on tapana, eiköhän tämäkin nukkaannu ennen pitkään.

Tarkoituksena oli myös ulkoiluttaa uusia Lindexiltä ostettuja valkopilkullisia sukkahousuja (kerrankin siellä oli valkoisia sukkahousuja!) ja uutta Hell Bunnyn lyhyttä petticoatia, jonka tilasin Miss Windy Shopista yhdessä Hell Bunnyn ihanan vaaleanpunaisen talvitakin kanssa. Takki on ihana, mutta tyllihame osoittautui murheenkryyniksi.

Ensinnäkin one size oli tässä tapauksessa koko L-XXL, joka on kyllä vyötäröstä sopiva, mutta useita senttejä pitempi kuin se oikeasti lyhyt versio (XS-M), jota minä tavoittelin. No, tämä vilkkuisi muuten kivasti niiden mekkojen alta, joita varten tämän ostin, mutta kun helma on epätasainen ja repsottaa sieltä täältä eripituisena, lopputulos on halvan näköinen ja tökerö. Yhdestä kohdasta hame oli 10cm(!) lyhyempi kuin muualta, koska päällikangas oli ommeltu juosten kusten kurttuun. Muualtakin helma repsottaa epätasaisena rumasti, eikä täten kelpaa vilkkumaan tyylikkäästi helman alta, ja on edelleen liian pitkä siihen, että ei vilkkuisi alta.

Huomasin kyllä, että tässäkin on kuminauhakujat, joilla hametta voi lyhentää, mutta epätasaisuuteen ei auta mikään. Muistin myös pari muuta syytä siihen miksi en osta Hell Bunnyn tyllihameita. Hame kutitti aivan järkyttävästi karhean materiaalinsa takia, pakkaantui eteen kävellessä ja repsotti takin välistä hirveänä pullotuksena kuin minulla olisi ollut kahdenkymmenen kilon polvissa roikkuvat kivekset. Ihanaa.

Oli hameessa lopulta sitten jotain hyvääkin: tämä on (vielä toistaiseksi) supertuuhea ja jaksaa kohottaa Vivien of Hollowayn mekonkin raskaan kankaan kunnolla koholle. Tietysti tämä on vähän liian lyhyt tämän helmanpituuden kanssa ja helma laskeutuu kummallisesti tyllihameen päältä alas, mutta on kyllä juuri niin pörheä kuin toivoinkin. Värikin on ihana, mutta se ei sen helman repsotuksen takia pääse oikeuksiinsa.

Mainitsin tuossa aiemmin siitä, että miehellä oli eilen poikkeuksellisen taiteellista näkemystä kuvaamiseen. Aioimme jo lopettaa kuvaamisen noiden ylläolevien kuvien jälkeen ja painella syömään leipomiani mango-kookos-vadelmamuffinsseja, mutta koska aurinko sitten lopulta kuitenkin paistoi, piipahdimme junaradan toisellakin puolella ja hyvä niin - miehen näkemys kuvista osoittautui omaani paljon paremmaksi. Pidän kyllä asukuvien kotikutoisuudesta, mutta näissä auringonvalo kävi niin ihanasti, että pidän näistä vielä enemmän.

Huom! näitä ei ole muokattu mitenkään muuten kuin säätämällä värisävyjä, joka on aika lailla pakollista raakakuvien kanssa.

Tästä mekosta on ollut varmaan eniten kuvia tässä blogissa, onhan se suosikkimekkoni, joka istuu poikkeuksellisen hyvin myös ilman vyötä. Jos kaikki VoH:in mekot istuisivat tismalleen tällä tavalla, ne pääsisivät paremmin oikeuksiinsa, mutta toiset ovat väljempiä vyötäröltä, toiset rinnasta, ja joskus helmankin pituus on vähän erilainen. 

Tämä on kuitenkin niin täydellisen ihana ja rakas, että kuvia tosiaan löytyi vähän turhan monta, joten kävin jo pari turhaa huonoilla kuvilla varustettua postausta siivoamassa (myös monet muut turhat postaukset katosivt bittimeren syövereihin), että voin laittaa tänne uusia, höhö. 

Muutin myös blogin nimeä ja banneria, koska vanha nimi ei enää oikein vastannut sisältöä, ja puolestaan siivosin vanhempaa sisältöä vastaamaan nykyistä nimeä. Joten tervetuloa uudistuneeseen blogiini: sama vanha blogi, mutta uusi nimi.

Classic Black & White

Nonni, nyt se on tässä. Mekko, jota olen kytännyt siitä saakka kun Junebugs and Georgia Peaches -kokoelma julkaistettiin Pinup Couturen nettisivuilla: upea Amanda Dress, klassisen mustavalkoisena. Onko oikeasti tyylikkäämpää ja klassisempaa väriyhdistelmää kuin mustavalkoinen?
Samaa mekkoa saa myös pinkin sävyillä yhdessä mustan kanssa ja Amerikan lipun väreissä, mutta minua tämä väriyhdistelmä puhutteli vielä enemmän kuin mekon asiallisen tyylikäs malli, joka on hieman 60-lukulaisempi kuin vaatteeni yleensä.

Kuukausia haaveiltuani tästä mekosta eksyin Alisan blogin innoittamana Lucky Lolan sivuille, joista en ollut kuullutkaan ennen kuin hän esitteli verkkokauppoja omassa blogissaan, ja törmäsin tähän mekkoon. Hyvä etten kiljunut onnesta, että kauan haikailemaani mekkoa saa Euroopasta. Palkan rapsahdettua tililleni ostin itselleni synttärilahjan ja pistin kalliin tilauksen tulemaan. Saksasta tuli niin hametta, neuletakkia kuin boleroakin ja sitten tietysti tämä mekko, eli tilauksen syy.

Totta puhuen mekko voisi istua vähän paremminkin. Odotin, että se istuisi yhtä napakasti M-kokoisena kuin Birdie-mekkoni, mutta tämä on vyötäröltä väljempi. Materiaali joustaa vain aavistuksen, joten tuskin mahtuisin pienempään kokoon, mutta tämä koko taas on vyötäröltä ja rinnastakin vähän väljä. Huomatkaa myös, että käsivarsillekin olisi ollut huomattavasti enemmän tilaa kuin tarvitsin. Vaihteeksi näinkin päin, ei verenkierto katkea :D

Mekossa on puolikellohelma, joka pääsee paremmin oikeuksiinsa alushameen kanssa, mutta joka ei kohoa niin kauniisti kuin muissa Pinup Couturen mekoissa juuri sen takia, ettei tämä ole lähelläkään täyskelloa. Vaatii silti alleen alushameen, jonka puolestaan on oltava vaaleasävyinen, koska muuten valkoinen osa näyttää harmaalta. Samasta syystä tämä vaatii kemiallisen pesun, koska paitsi valkoinen osa, myös satiinivuori (kauttaaltaan vuorattu!) saattaa värjäytyä pesussa harmaaksi. Kangaskaan ei ole puuvillasatiinia, mitä luulin sen olevan, vaan sellaista puvuntakkimaista polyesterisekoitetta, joka saattaa kerätä karvoja ja pölyä itseensä. Disappointed.

Mutta tässä on taskut! Taskuista saa aina plussaa. Ei tarvitse ottaa välttämättä laukkua mukaan, jos laittaa avaimet, puhelimen ja kortin taskuun. Toisaalta miinuksena se, ettei tätä tule käytettyä niin usein, koska on niin paskoittumisherkkää materiaalia ja hankala pestä. Mistä vetoa että ennen pitkää tämäkin lentää pesukoneeseen niin kuin Birdie-mekko, joka on myös kuivapestävä, mutta kesti hyvin 30 asteen konepesun. Se oli toisaalta puuvillasatiinia ja vuoriton, tämän materiaali on ihan erilainen.

Lucky Lolalta tarttui mukaan muutakin: vaaleansininen Hell Bunnyn Paloma-neuletakki, jota olen ehtinyt käyttää jo luvattoman paljon, koska se sopii aika pitkälti kaiken kanssa yhteen, ja uusi huulipuna, Besame Red.

Olen etsinyt hyvää punaista huulipunaa jo kauan, mutta koska olen pihi kosmetiikan suhteen, ostin aina halvalla ja senhän tietää, ettei ne kestä. Aiemmissa kuvissa viime talvesta saakka olen käyttänyt Rimmelin Apocalips-huulilakkaa, jossa on aivan upea pigmentti, mutta joka lähtee leviämään yhdestäkin hiuksen sipaisusta, joten ei siksi ole käytännöllinen.
Besamen huulipuna sen sijaan kestää, kestää ja kestää. Vähän liikaakin, koska sunnuntaina otettujen kuvien jälkeen minulla oli vielä punaiset rannut huulissa töihin mennessä, vaikka olin pessyt huuleni saippualla ja hinkannut niitä pyyhkeeseen :D
Huulipunassa on myös pigmenttiä riittämiin. Yksi kerros riittää tuomaan kuvissa näkyvän lopputuloksen ja huulipuna pysyi paikallaan, vaikka tuuli kovasti ja hiukset olivat vähän väliä suussa, mikä on ennen merkinnyt punaisia rantuja siellä täällä pitkin naamaa, mutta ei tällä kertaa. Kuvistakin näkyy kuinka latvoista siististi taivuttamani hiukset ovat suttuiset ja pörröiset kuin vuorenpeikolla tuulen takia. Vannon, että ne olivat vielä ennen ulos astumista siistit!

Kuvat otti tällä kertaa poikaystäväni sisko, joka asuu naapurissa, mutta joka on monesti töissä niin huonosti, ettemme oikein ehdi nähdä ja tehdä yhdessä asioita. Viime lauantaina kuitenkin oli aikaa, joten kuvasimme kaikessa rauhassa ja nautimme 19 asteen lämpötiloista. Milloin viimeksi on ollut näin lämmintä syyskuussa? Tietääkö tämä myös lämmintä talvea?
I hope not, koska ostin juuri uuden talvitakin. Huehuehue.

In English:

After drooling after this Pinup Couture Amanda Dress for months I finally found it in Europe. After receiving my paycheck I ordered it from Lucky Lola, which is a site I had not even heard of before I read about it in Alisa's blog. Maybe it's because I don't speak german and the site is all in german...

When the dress came I was excited as the colors are perfect! What could be more classical than a combination of black and white? 

Sadly the Amanda Dress doesn't fit as well as my Birdie Dress. It has more room in the waist area, but I don't think I'd fit into a size S, because the fabric hardly stretches. The fabric also feels a bit cheap and it seems like it'll get dirty quick, which is a bad thing as this dress is Dry Clean Only. It has a full lining though and pockets! Who wouldn't love pockets?

I also bought a new cardigan, Hell Bunny Paloma, which is such a wardrobe stable as it goes with anything. Along with it I bought a new skirt, bolero and a new lipstick. I've been looking for a perfect lipstick for ages and now I've finally found it: Besame Red by Besame Cosmetics. It has a nice pigment, stays where it's supposed to stay and lasts for a long time. Almost too long since I almost couldn't wash it away :D

All in all I'm happy with my purchases, but I don't know how much I can wear my Amanda Dress since getting dirty easily and requiring dry cleaning does not sound a good combination in Finland where dry cleaning a dress costs ~30 €.

Well, we'll see when I end up sticking this dress into a washing machine anyway.

Sometimes it's nice to be simple

On se kumma että silloin kun sitä syksyä odottaa, sitä ei vaan kuulu. Ulkona on ollut jo parin viikonlopun ajan ihan kesäiset säät, että on tarennut vähintäänkin puolihihaisessa jos ei ihan kokonaan hihattomassa. Viime viikolla otettiin kuvia Paawon kanssa synttäripäiväni ja neuletakissa tuli kuuma, herran pieksut sentään. Viime viikonloppuna otin myös kuvia Lucky Lolan tilauksestani, mutta teen niistä erilliset postaukset myöhemmin.

Tässä on viime viikkoisia kuvia Paawon kanssa ja voitteko uskoa, että juuri omana synttäripäivänä päätän pukeutua laiskan yksinkertaisesti ja jättää alushameenkin pois. Jo nyt on maailmankirjat sekaisin, kun käytän töissäkin tylliä, mutta nyt näistä se jäi pois. Syykin on hyvä, koska tämä Hell Bunnyn mekko (josta on muuten kaikista vähiten kuvia tässä blogissa, vaikka olen käyttänyt tätä usein arkisempana vaatteena ulkona liikkuessani) näyttää yksinkertaisesti vähän enemmän 40-luvun henkisenä paremmalta ilman tyllihametta.

Yllä oleva on suosikkikombinaationi tämän mekon kanssa: Collectifin Linda-neuletakki ja valkoinen ohuehko tekonahkavyö. Yleensä pidän enemmän 50-luvun ja 60-luvun alun pöyhkeistä kellohelmoista, mutta joskus on kivaa olla vähän yksinkertaisempi.
Tai sitten vähän tätimäisempi.

I look like a granny and don't give a shit!

Koska alan olla jo täti-iässä (hurjat 26 vuotta), niin eipä tuo haittaa joskus näyttää vähän vanhemmalta. Johan noita ryppyjäkin alkaa olla, höhö. Vastapainoksi voi sitten leikkiä prinsessaa tyllien kanssa sen loput 95% ajasta.

Paawolla puolestaan oli päällä jälleen kerran Lindy Bopia, ihanan kesäinen gingham-mekko. Tällä kertaa hän rikkoi "sääntöjä" pukemalla mustaa raikkaan puna-valkoisen mekon kanssa ja vieläpä varsin onnistuneesti, vaikka minä saatoin olla aluksi vähän skeptinen väriyhdistelmän suhteen.

 Paawolla on myös kertakaikkisen eeppiset aurinkolasit, jotka hän kuulemma sai mouruttua äidiltään, joka oli ostanut ne joskus kauan sitten itselleen.

Mitä tulee säähän, niin älkää käsittäkö väärin: minä rakastan lämmintä säätä. Odotin vain, että olisi ollut jo kylmempi, että voisi harrastaa kerrospukeutumista, tai ainakin edes käyttää takkia ilman että kuolee kuumuuteen muutaman kilometrin pyöräilyn jälkeen. Collectifin ihana Dietrich-trenssi on ollut päällä vain pari kertaa ja joka kerta olen todennut, että kamala virhe - paitsi tänään. Tänään oli sopiva sää, tarkeni ilman hanskoja, mutta takin kanssa ei pökertynyt kuumuudesta, ei ainakaan aamulla.

Nyt kun tuo on todettu, huomiseksi onkin luvattu 19 astetta lämmintä. Ei sillä etteikö tämä raja olisi mennyt rikki jo kahtena edellisenä viikonloppuna. Ja hyvä vain, olen saanut paljon kivoja kuvia. Viikolla ei ehdi ottaa, kun pääsen neljältä töistä ja sitten pitää tehdä ruokaa ja sitten väsyttää, niin kuvaus jää viikonlopulle. Kohta alkaa olla sen verran pimeääkin, että vakiintuu tämä kerran viikossa postaustahti varmaan ainakin talviajaksi, jos aamulla on pimeää kun menee töihin ja illalla on pimeää kun tulee töistä. Ei vielä onneksi, mutta sinne suuntaan ollaan menossa.

Nyt sitä ei tiedä milloin seuraavaksi nähdään Paawon kanssa. Hänellä on "loiseläjä" kämpillään ja paljon opiskelua, minulla on töitä. Toivottavasti ei kuitenkaan menee ensi kesään saakka, mutta jos olen monella ketjupätkällä töissä, niin ei siinä kyllä ehdi vapaita hirveästi kerryttää, ja suoraan sanottuna kuka haluaa tulla Savonlinnaan talvella?
No, Paawo.

Breaking the rules

Minulla on tiettyjä pukeutumiskaavoja etenkin värien suhteen. Alitajuisesti yhdistän vaatteet aina värien mukaan, että mikä väri näyttää hyvältä minkäkin värisävyn kanssa, esim. punaiset valkoisen tai mustan kanssa, mutta ei molempien. Olen yrittänyt vähän rikkoa kaavaa ja viime postauksessa yhdistinkin punavalkopilkullisen mekkoni mustiin asusteisiin (jo siksikin, että valkoisten kanssa on jo nähty eikä aina viitsi tismalleen samaan asukokonaisuuteen pukeutua) ja jo aiemmin kesällä yhdistin pinkki-valkoisen pallomekkoni vastaavasti mustiin asusteisiin. Tarkkasilmäiset huomaa, että asu on mekkoa lukuun ottamatta lähestulkoon sama. Mitä se kertoo minusta muuta kuin sen, että tarvitsen enemmän neuletakkeja, boleroita, koruja ja vöitä - mekkoja löytyy, kuten on huomattu. Itse asiassa hommasinkin niitä vastikään Lucky Lolalta, mutta en ole vielä saanut kuvatuksi, kun ei tuo sää (ja mies) ole oikein ollut yhteistyökykyinen.

Minusta on myös tosi kiva yhdistää navynsinistä punaisen kanssa, niin kuin Paawo on yhdistänyt näissä kuvissa. Tuo on minulle se klassinen tyyli ja siihen kelpaa myös ne valkoiset pilkut (punaisella pohjalla) - mutta sitten ei kelpaa, jos punaisessa mekossa onkin mustia pilkkuja. Sitten ei enää sovi värisilmääni, koska joku siinä riitelee sitten omasta pakkomieleisestä mielestäni.
Samoin navynsininen kelpaa yksinään valkoisen kanssa ja mustan kanssa ja ehkä yksivärisenä molempien kanssa. Minun on vähän hankala selittää väriyhdistelmien mieltymyksiäni, mutta jos luette muotilehtiä tai iltapäivälehtien tyyliosastoa, niin huomaatte varmaan kuinka siellä ylistetään mm. mustan ja vaaleanpunaisen yhdistelmää, samoin navyn ja vaaleanpunaisen, punaisen ja navyn, viininpunaisen ja sinapinkeltaisen... ja sitä rataa. Eli näiden ns. sääntöjen mukaan pelataan.

Joka tapauksessa, rikoin nyt näitä "sääntöjä" ja yhdistin punaista ja vihreää, vaikka inhoan sitä komboa yli kaiken. Se ei kelpaa mihinkään muuhun kuin joulukuuseen ja jouluaiheisiin koristeisiin, enkä voi väittää pitäväni vihreästä ylipäänsäkään, mutta tässä sitä ollaan: vihreää ja punaista päällä. Toki mintunvihreä on syvänvihreään verrattuna ihan eri asia, ja pidän mintunsävystä, mutta ensimmäinen reaktio oli yhdistää tähän asuun musta vyö, koska se olisi kuronut asun samalla itselleni tyypillisellä tavalla sävy sävyyn sopivaksi kokonaisuudeksi. And now I broke it.

Viime aikoina väriyhdistelmät on muutenkin olleet melko riitaisat ja se johtuu aika pitkälti tukan väristä. Aina sanotaan ettei pinkki ja punainen oikein pelaa yhteen ja nyt kun olen mieltynyt punaiseen, niin senhän näkee sitten, että pää on eri paria kuin muu kokonaisuus. Mutta ei haittaa, I love mah hair!

Nämä kuvat on muuten otettu sunnuntaina viime viikkoisten juhlien jälkeen ja ihme kumma, kun edellispäivän kiharoista oli vielä laineet jäljellä. Ja olokin oli iltapäivällä fabulöösi kakulla herkuttelun jäljiltä.

Asukokonaisuus rakentuu minulla vanhasta Olivia Rougen satiinihameesta (ja petticoatista), Pinup Couturen vyöstä ja kengistä ja heräteostoksena viime perjantaina hankitusta Hell Bunnyn Cilla topista, jonka ostin mintunvihreän lisäksi myös mustana valkoisilla pilkuilla.

Toppi joustaa paljon ja on melko väljää mallia ainakin suhteessa minun vyötärööni. Jos jotakuta houkuttaa ostaa/tilata samanlainen (eri värejä on paljon), ottakaa huomioon että erityisesti raidalliset versiot ovat todella isoa mallia. Nämä pilkulliset ovat muuten normaalia kokoa, mutta koska minä tykkään että istuu vyötäröltä napakasti eikä lörötä, otin normaalia pienemmän koon. Jouston ansiosta näihin mahtuu isommatkin rinnat, mutta ottakaa huomioon, että ne rinnat sitten ovat todella tyrkyllä. Myös tuo väliin jäävä rako on melkoinen, joten kuroin sen sillä hakaneulalla, jolla hintalappu oli kiinni paidassa. Toimii, mutta ei ehkä töissä.

Paawon asukokonaisuus rakentuu melkein pelkästään Collectifista. Pusero (Virginia Mini Navy polkadot) on näkynyt täällä kauan kauan sitten ennenkin vähän erilaisessa asukokonaisuudessa ja Alison-hame on puolestaan ostos Collectifin tämän kesäisistä alennusmyynneistä. Se on aivan ihanaa pehmeää, melko paksuhkoa ja hyvin laskeutuvaa polyesterimateriaalia, ja värikin on kaunis. Alta löytyy Hell Bunnyn musta petticoat, joka oli Paawon perjantainen (tarpeellinen) heräteostos.

Vielä vähän muista asioista tähän loppuun. Olin lomalla viime perjantain ja tämän viikon maanantain, koska oli kahdet synttärit. Tiistaina kun palasin töihin, olin kiljua riemusta: minulle oli tarjottu töitä!
Eli kun tämä nykyinen työ loppuu, vaihdan vain samassa rakennuksessa eri puolelle. Pääsen toteuttamaan nörtin vaistojani peräti lähes tulkoon koulutustani vastaavassa työssä. Kestosta ei ole vielä selvyyttä, mutta lyhytaikaisetkin pätkät tuovat varmasti kauan kaivattua kokemusta (ja mammonaa!) ja jalan oven väliin.
Happy birthday to me!

Sukujuhlat III

 Viime lauantaina oli jälleen yhdet sukujuhlat, isän sisaruskatraan viimeiset viisikymppiset. Ostettiin serkus- ja puolisoporukalla pullo XO-konjakkia ja kortti, joka kertoo kaiken olennaisen:

"Mitä enemmän ikää..."

"... sitä kosteammat juhlat."

Hyvin päti logiikka, sillä viinit oli tuttuun tapaan ilmaisjakelussa (oluet ei tällä kertaa) ja jälkiruokakahvin kanssa sai valita joko amarettoa, konjakkia tai calvadosta. Minä sain toisena synttärisankarina olla kermaperse ja ottaa tuttuun tapaan Irish Coffeen, jonka valmistamistavasta myöhemmin jutustelin baarimikon kanssa. Kyllä, siihen tulee fariinisokeria useampi teelusikallinen, ja tumma ruokosokeri ei ole sama asia kuin fariinisokeri.

Asuista sanottakoon sen verran, että minulla on aika pitkälti tismalleen sama asu kuin tässä postauksessa, paitsi, että lisäsin tukkaan kukan. Piti punata huuletkin, mutta samperin hätähousut eivät viitsineet odottaa sen vertaa, mutta eipähän tällä kertaa oltu viimeisenä paikalla.

Paawolla on kaunis Lindy Bopin Isadora-mekko, joka on melko tukevaa, mutta miellyttävän tuntuista neuletta. Alta pilkistää upouusi Hell Bunnyn musta tyllihame, jonka Paawo osti semi-heräteostoksena wannabelta perjantaina. Minäkin tein heräteostoksia, mutta niistä tulee kuvia seuraavassa postauksessa.
Huomatkaa myös Paawon faaabulous tukka ja asun 40-luvun henkeen sopivat pienet victory rollsit. Toisin kuin minä, hänellä on kärsivällisyyttä harjoitella ja opetella laittamaan tukkaa. Toisaalta tukan rakenteellakin saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että minä en viitsi. Pelkästään kihartamiseen uppoaa ikuisuus ja hyvä jos sittenkään kestävät muutamaa tuntia kauemmin.

Juhlien jälkeen oli jossain määrin tarkoitus mennä jatkoille, mutta kun puolen porukan budjetti ei oikein anna periksi, on parempi pummia sukulaisilta juotavaa juhlapaikalla. Tosin suurempi syy jatkoille menemättä jättämiseen oli varmaankin se, ettei kenenkään pää olisi enää kestänyt sitä senkään vertaa kuin lompakko. :D Toisin sanoen menin kymmeneltä illalla nukkumaan ja aamulla yhdeksältä omenapäärynöitä nassuun. Ostin niitä ihan sitä varten, että pikkuveli väitti jonkin tutkimuksen todenneen, että ne auttavat krapulaan. Ei paljon päätä pakottanut, ja oltiin Paawon kanssa niinkin freesejä, että pidettiin kuvaussessio, kunhan oltiin ensin syöty 26-vuotissynttärikakkuani, jonka väkertämisen aloitin heti omenapäärynöiden mutustamisen jälkeen.

Sneak peak myös tulevista asukuvista.

Kakun kanssa kävi sellainen kämmi, että vadelmahillo oli päättänyt homehtua hyvästä säilytyksestä huolimatta ja omenahillokin loppui ennen kuin ehdin levitellä sitä edes yhteen kerrokseen. Harkitsin juoksevani Lidliin hillo-ostoksille, mutta kun vieraat olivat jo tulossa, ei kun sulattamaan marjoja pakastimesta yhdessä sokerin kanssa. Kerman maustoin mangosiirapilla, joten tuli sitten tehtyä mango-vadelmakakku, joka on koristettu mantelirouheella ja itsekerätyillä viinimarjoilla. Mango ei tosin kenenkään muun mielestä maistunut kuin minun; veljen mielestä kakku maistui drinkeilleni (jotka on ylläri, ylläri maustettu mangosiirapilla).

Loppuun vielä ryhmäkuvat meidän fiftarityttöjoukkueesta lauantailta. Oli taas prinsessat liikkeessä.