Vain musta silmä puuttuu

Olen nukkunut viime öinä jokseenkin huonosti, kun koivesta vetää suonta ja aina on kuuma. Meillä on jostain syystä sisällä 23-24 astetta lämmintä, joten tuulettaminen on tarpeen illalla, mutta mielellään myös päivällä. Ikävä kyllä koko aikaa ei voi tuulettaa, koska makkarin ikkunan tuntumassa pörräilee toistuvasti peukalon kokoinen mehiläinen kauhua aiheuttamassa.

Eilen tuli avattua terassikausi, syötyä Hesessä ja käytyä myös jäätelöllä Lipalla, joka oli ennätysaikaisin auki. Tänään heräsin 12.35 vaihteeksi levänneenä, laitoin työhakemuksia matkaan ja palautin mummolle varmaan jo yli vuosi sitten lainaamaani sateenvarjon, jonka löysin kenkätelineen välistä siistiessäni. Jotenkin luulin jo palauttaneeni sen, mutta 86-vuotiaan muisti pelittää paremmin kuin minun :D
Tuli juoruttua urakalla mummon kanssa muista serkuista, koirista ja matkustamisesta ja syötyä munkitkin. Porukoilla kävin syömässä grilliruokaa ja lettuja, ja sattumoisin tuli törmättyä veljeen ja Janinaan, joka kilttinä tyttönä suostui nappaamaan minusta pari asukuvaa.

Veljen kommentti päivän asusta: "Muuten hieno, mutta vain musta silmä puuttuu."

Mekko Hell Bunny, bolero Collectif, kengät Guess, huivi wannabelta.

Olen aina luullut, että minulla on siniset silmät, mutta kun ylläolevaa kuvaa katsoo niin eivät ne ole edes sinivihreät vaan ihan suoraan sanottuna vihreät. Olen varma, että kyllä ne vaan teini-iässä olivat vielä siniset...

Purple princess

Rakas ukon juntturani suostui ottamaan minusta kuvia uudessa mekossani, joten pääsen esittelemään sen viimein teillekin. Se valmistui siis viime viikon tiistaina ja keskiviikkona kävin sen noutamassa. Mekko on teetetty mittatilaustyönä ja se on minun kaltaiseni prinsessan pikku-unelma, joka maksoikin unelman verran.

Minun piti teettää sininen arkikäyttöön sopiva mekko, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat. Ensinnäkin Eurokankaassa ei ollut sopivan sävyistä sinistä (royal blue), eikä sopivan tuntuista kangasta ja sitten iskin silmäni tuohon violettiin duchess-satiiniin ja se oli menoa se. Mekossa on vuori ja kaksi kerrosta mustaa tylliä helmassa, joten se on ryhdikäs sellaisenaankin, mutta käytän mielelläni petticoattia alla niin kuin kuvissa.

Petticoatista puheenollen minun pitäisi varmaan ostaa uusi, koska valkoinen alushameeni on jo löllähtänyt ja kuvissa oleva mustakin tuntuu menettäneen hieman muotoaan. Kyllähän molemmat antavat yhä muotoa, mutta jos haluaa oikein muhkean helman niin sitten joutuu kyllä ostamaan uuden tai laittamaan kaksi päällekkäin ja kesän lähestyessä ei oikein innosta varsinkin kun alushameeni ovat ihan erimallisia, toinen on lyhyt ja rapiseva ja toinen pitkä ja pehmoinen.

Mietin vielä missähän minä uskaltaisin mekkoani käyttää. Arkeen se on selvästi liian juhlava, mutta ehkä sen uskaltaisi laittaa baariin päälle parempana mekkona. Joka päivä prinsessapäivä!

Mökkijuntti

Kävin tänä vuonna mökillä varmaan aikaisemmin kuin koskaan. Lauantaina näet kipaisimme pikkuveljen kanssa päiväseltään norkoilemaan ruokaa ja saunomaan mökille. Yötä siellä ei olisi välttämättä viihtynyt, koska järvi oli yhä suurimmilta osin jäässä, maa niin märkää, ettei haravoiminen onnistunut ja metsä puolestaan niin kuiva, että pienikin kipinä olisi tuikannut mojovat tulet metsään, joten ei sitten istuttu nuotiollakaan.

Kävimme metsätiellä käppäilemässä koiran ja veljen kanssa. Koira sai juosta vapaana, mutta mamma pakotti ottamaan hihnan mukaan, että sen saa kiinni. Hätiä mitä, Pöysti tulee luokse pyytämättäkin. Ensi kerralla en ronttaa painavaa hihnaa vaan kirmaan metsässä niin kuin koirakin.

Illalla saunottiin ja samahan tuo oli istua saunan kuistilla, kun en minä suoraan sanottuna sitä talviturkkia vielä huhtikuussa olisi uskaltanut riisua, vaikka ei niitä jäitä olisi ollutkaan.
Katselin sitten kotosalla Outlanderin ja totesin, että kyllähän sen kerran katsoo, muttei toiste. Olisi vain pitänyt katsoa se Pariisin Varpunen.

Eilen kävimme norkoilemassa mummon luona lammasta ja hyvää oli. Kaiken kaikkiaan minun osaltani päästäinen sujui ihan rauhallisesti - sain jopa pääsiäismunan ja ihan virpomattakin! :D

Takaisin lapsuuteen

Päivää ennen Paawon lähtöä hengailimme vanhoilla tutuilla kotikulmilla - Paawolla tosin ei varmaan ole niin paljon muistoja niiltä, sillä hän oli niin pikkuinen ennen kuin hänen perheensä muutti etelään. Minulle kävelyretki oli vähän nostalgiareissu, sillä penskana hengailin tuolla leikkikentällä jonkin verran, koska kaverini asui lähistöllä. Sattuman kaupalla näin vanhan luokkakaverini samaisella leikkikentällä oman lapsensa kanssa ja kohtasin pienen (ikä)kriisin, kun tajusin, että toinen ala- ja yläasteen luokkalaiseni meni vasta naimisiin (kuulin samana päivänä bussissa hänen äidiltään) ja ties kuinka monella on jo mukuloita vaikka muillekin jakaa. Minulla ei hitto vie ole edes töitä, mutta asunpahan omillani, joten en ole ihan epäonnistunut. Koulutuskin on jo alla.

Jo teininä tein omasta mielestäni helvetin hienon suunnitelman: eka lapsi pitää hankkia 25-vuotiaana niin ehtii hankkia riittävästi mukuloita nuorena. No, täytän viiden kuukauden ja yhden päivän kuluttua kaksikymmentäviisi, että sitä kai sitten pitäisi alkaa jättää ehkäisyt välistä. Tai sitten ei.
Taidan olla vielä itsekin lapsi sisäisesti - oman elämän Peter Pan. Eihän 2+4 tee kuin vasta kuusi, joten ensi vuonna sitten kouluun!

Behold: uusi rakkaani, omenamekko! Rakastuin tähän, koska materiaali on kevyttä ja hyvin laskeutuvaa. Se ei sinällään tarvitsisi tyllihametta alle, mutta koska sää on vielä viileä, tarvitsin jotain lämmikettä persukkeelle ja tyllihame ajoi hyvin asiansa. Löysin myös vaatteen, jonka kanssa tuota punaista vyötä on hyvä käyttää, eli aivan mahtavaa.

Viikonloppuna minut huijattiin baariin äijäporukalla. Puhe oli biljardin peluusta ja siitä että veljeni liittyisi tyttöystävineen seuraan, mutta varmistus suunnitelmille tuli taas vähän myöhänpuoleisesti ja kyyti vielä myöhempään, joten päädyin sitten neljän miehen kanssa baariin. Kerta se ensimmäinenkin.
Kävimme rokkibaarissa, jossa kännikalat pelasivat biljardia ja minä kävin toivomassa baarin täydeltä musiikkia, kunnes ukkoni ystävä alkaa vinkua Coloon. Minä mouruan äänekkäästi, etteivät teiniparatiisit kiinnosta ja saan totisen portsarinkin hirnumaan itselleni - olen siis huumoriveikkoainesta! Ainakin melkein.

Vaikka olikin vähän huiputuksen maku suussa alkuillasta, oli minulla varsin viihdyttävä perjantai, tai ennemminkin lauantain aamuyö, jos pilkkua viilataan. Kolmen ja puolen vuoden seurustelun jälkeen tanssin ensimmäisen hitaan tanssin ukkoni kanssa! Tai ylipäänsä tanssin ukkoni kanssa, sillä se ainoa kerta kun olemme olleet molemmat tanssilattialla, oli pari viikkoa ennen kuin kävimme seurustelemaan. Nyt on saavutettu virstanpylväs!

Serkukset kuin siskokset

Kun Paawo sai tietää, että hänellä on työhaastattelu täällä, ryhdyimme molemmat heti miettimään millaisia kuvia ottaisimme. (Ah, turhamaisuutta.) Meillä molemmilla on Hell Bunnyn Vanity -mekot ja sitten nämä sailorimekot ja tällä kertaa päädyimme merimieslookkiin ihan tarkoituksella mahdollisimman samankaltaisella tavalla aina huiveja myöten. Olin tuttuun tapaani laiska tukan kanssa, koska uskokaa pois, että tämän laittamiseen menee ikuisuus!

Ukkoseni oli kiltti ja suostui räpsäisemään meistä muutaman kuvan yhdessä ennen kuin suuntasimme kaupungille kuvia räpsimään ja Cafe Alegriaan herkkukahveille. Rakkaalle ukon kutaleelle siis iso kiitos siitä, että ensimmäistä kertaa viime kesän jälkeen meistä on yhteiskuvia!

Voin sanoa, että kyllä muuten ihmiset tuijottaa, kun kolmeasteisessa lämpötilassa keskellä "vilkasta satamaa" (=kuollutta satamaa) riisuu ulkovaatteet. Toisaalta Paawo oli sellainen väriläikkä, että autoilijatkin kääntyivät katsomaan muutenkin. Mietin tässä tänään mummon luota kotiin käppäillessäni, että mitähän ihmiset mahtavat ajatella massasta poikkeavalla tavalla pukeutujista. Olemmeko me huomiohuoria vai piristävä väriläikkä tylsään arkeen?
Sitten muistin kuinka eilen vähän ennen Alegriaa vastaamme tuli tyttöjoukko. Yksi tytöistä sanoo kaverilleen, että voi kun hänkin voisi pukeutua noin nätisti. Paawo kuulee tämän ja huutaa:
"KIITOOOOOOOS!"

Kävimme wannabe:lla haaveilemassa mekoista ja mukaani tarttui kaksi ei-yhtään normaalisti tyyliini sopivaa mekkoa. Kotiin palattuani ukkoni totesi, että "Maawo, ettei vain Paawolla ollut jotain tekemistä noiden valinnan kanssa? Siehän inhoot kukkamekkoja." No, oikeammin Paawo yritti jarrutella, että muistahan se ompelijan mekko, joka on vielä tekeillä. Ei auttanut, ostin omenakuvioisen mekon ja kukkamekon suht edullisesti.

Paluumatkalla kotiin rautatiesillan tuntumassa vastaan tuleva mies varoittaa "hyvin pehmeessä" kunnossa olevasta miehestä. Sillalla näemme kuinka tuon tulimmaisessa kännissä oleva äijä rymyää hyvin kapeaa siltaa pitkin hyvin hitaasti eteenpäin. Jäimme sillan alle odottelemaan, kun äijä ilmeisesti yrjöää sillalta alas, kunnes viimein pitkän laahustamisen jälkeen jämähtää ihan portaiden tuntumaan. Paawo kysyi vastaan tulleelta herrasmieheltä, joka paljastui saksalaiseksi, vieläkö juoppo kyttäsi siellä ja herrasmies tuumasi, että kannattaa ehkä muutama minuutti odotella.
Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen juoppo oli raahautunut ehkä metrin eteenpäin ja uskaltauduimme ylittämään sillan, suunta kohti minun kämppääni ja kaapissa odottavaa juustokakkua.

Suku on paras

Rakas Paawoseni tuli kaupunkiin työhaastatteluun. Visiitti on lyhyt, joten käytimme hienosti aikaa hyödyksi melkein heti bussista ulos päästyä pari kuvaa nappaamalla.

Haastattelu meni vähän niin ja näin, minä eteisessä salakuuntelemassa, eikä Paawokaan oikein tiedä miten tehdä, kun Tampereellakin saattaa työpaikka odottaa. Hyvät ja huonot puolet ovat oikein kunnolla vaakapuntarissa, koska poikaystävä olisi kesän Tampereella ja minä täällä. Sitten on vielä se, että maistuuko aamuvuorot vai ilta-/yövuorot? Ja ylipäänsä se hyväksytäänkö häntä kyseiseen pestiin.
Mitä mieltä te muut ihmiset olette, jos voisitte valita? Tekisittekö mieluummin töitä aamusta iltapäivään vai iltapäivästä yöhön?

Joka tapauksessa minä olen tyytyväinen, että näen serkkutyttöäni. Se on aina, että sitä odottaa kuin kuuta nousevaa, kun näkee parhaan kaverinsa. Mistä tulikin mieleeni, että meillä on varmaan hyvin sukuorientoitunut suku - hengaan yleensä pikkuveljen ja tilaisuuden tullen myös serkun kanssa :D Ja mummolle menee sitten isän sisarukset kaikki vuorollaan, ja oikeastaan kaikki muutkin sukulaiset siltä puolelta sukua.

Kävimme tänään kaupungilla hengaamassa ja totesin myös toisen sukuun liittyvän asian jälleen kerran: olemme me vaan perkeleen kovaäänisiä. Ymmärsin ensimmäistä kertaa Paawon kailottaessa vieressäni miltä poikaystävästäni mahtaa tuntua, kun ukkoni aina yrittää sanoa, että "hys hys Maawo, elä huua. Mie oon ihan vieressä!"
No, minä en sanonut samoin, tyrskin vain hiljaa vieressä. Aion olla kovaääninen vastedeskin.

Gamergirlin nostalgiset höpinät

Varoitus: pelihöpinää luvassa!

Kun olin neljä tai viisivuotias, isi opetti minut pelaamaan vanhalla koneen rouskulla pac-mania ja formulaa MS-DOS-käyttöjärjestelmällä. Sitten tulivat Windows 3.1 ja 95 ja sitten lopulta elämäni suurin rakkaus, eli PlayStation, jonka eri konsoleilla olen pelannut yhteensä yli 15 vuotta - ja minä hölmö halusin alunperin Nintendo 64:sen (vain koska sille oli Yoshi's Story)!

Ihkaensimmäiset pelit pleikkarille olivat minun ja veljeni yhteiset Hugo, Tarzan ja joku formulapeli. Sittemmin pelikokoelmani kasvoi Spyrojen ja randompelien kautta Final Fantasy -peleihin, joista ensimmäisenä hankitutin isällä Final Fantasy VIII:n.
Muistan kun odotin kotona sormet syyhyten ja kun isä tuli kotiin, hän sanoi: "Viimeinen meni."
Pillahdin jo itkuun, kunnes iskä kaivoi sitten kauppakassista sen viimeisen pelin :D Siitä alkoi pitkäaikainen rakkaussuhde FF-sarjaan, joista edelleen suurin suosikkini on sarjan kahdeksas osa. Jyystin sitä monta vuotta teini-iässä yhteensä satoja tunteja ja vielä teini-iän jälkeenkin olen sitä pelaillut yhtä rakastuneena kuin silloinkin. Pitkälti on tätä peliä kiittäminen, että englanninkielen taitoni on niin hyvä kuin on, koska en halunnut missata mitään puheista niin pelasin välillä sanakirja kädessä. (Sekin lahja isältä.)

Asiaan kuuluvasti etsin ikivanhojen kuvien syövereistä ominaisimman kuvan minusta:

Maawo 15v pelaamassa.

Minulla oli pleikkariykköselle Final Fantasyt 6-9 ja tallennuksetkin taitavat olla kaikista tallella muistikorteilla. Vanha kunnon pleikkariykkönenkin löytyy yhä jostain porukoilta täydessä toimintakunnossa muistikortteineen. Jos joku ei tiedä pelisarjaa, niin se on vuoropohjaista roolipeliä fantasiamaailmassa toinen toistaan eeppisemmällä juonella varustettuna näin lyhyesti sanottuna. Ehdottomasti pelaamisen arvoisia ovat kaikki osat (paitsi uusimmista FF13 lisäosineen en tiedä sanoa, koska en ole niitä pelannut.)

PlayStation2 tuli kuvioihin joskus tuolloin 15-16 ikävuoden tienoilla, kuten kuvan ohjaimen väristä näkyy. Kuva on jostain vuoden 2005 huhtikuulta ilmeisesti. Ps2:n mukana sain konsolin ensimmäisen ja kaikkien aikojen (toiseksi) parhaan FF-pelin, eli Final Fantasy X:n. Kyseisestä pelistä julkaistiin vastikään HD Remaster ja arvatkaapa rynninkö heti asiasta kuultuani City-Markettiin ostamaan sitä?

Alkuperäiset ja HD Remaster.

Minulla on vielä ps2 ja alkuperäiset versiot tallessa, mutta koska ostin Kingdom Heartsistakin HD-version niin miksen toisesta suosikkipelistäni (varsinkin kun FFX-2 tuli mukana + muutamat muut lisähärpäkkeet) varsinkin edulliseen 35€ hintaan? Alkuperäinen FFX-2 maksoi sentään huikeat 70€ uutena!

Parisenkymmentä tuntia HD-versiota pelattuani minun täytyy sanoa, että ainakin Final Fantasy X:n osalla minulla on sekalaisia tunteita; musiikkeja on "paranneltu", eivätkä kaikki tosiaankaan ole parempia (hyvä jos tunnistaa) ja hahmot ovat saaneet uudet botoxilla "parannetut" naama-animaatiot. Olen niihin suorastaan pettynyt, koska alkuperäisessä oli huikean hyvät kasvoanimaatiot, elävät ja tarkat ottaen huomioon, että alkuperäinen peli on vuodelta 2001!
Luulisi, että kolmetoista vuotta myöhemmin animoijat osaavat liikuttaa muutakin kuin suuta. Vaikka ihmiset sitä botoxia naamaan tunkevatkin, ei pelihahmoja olisi tarvinnut tuoda nykyaikaan siinä ilmeettömässä mielessä.

Muuten minulla ei ole pelistä valittamista, mutta minun täytyy sanoa että ainakin FFX:n alkuperäinen peli on parempi kuin HD. En ehkä pelaa HD-versiota sitä 300 h mitä pelasin vanhaa peliä, mutta eiköhän pelitunnit mene yli satasen nyt kun on trophyt ja kaikki muut herkut mukana :)
Toivotaan, että tuo toinen osa on saanut parempia parannuksia, mutta tuskin rahat menivät muutenkaan hukkaan.

Pelitolalla minulla taitaa olla jonkin verran ruuhkaa edessäni, koska en ole vielä pelannut sitä Kingdom Heartsin HD-versiota läpi ja ensi kuussa jo julkaistaan kakkososan HD-versio ilmeisesti. Sitä onkin sitten koko kesä pelattavaa, mutta olisihan se ollut kiva jos olisi ollut niitä töitäkin.

Töistä puheen ollen serkkuni tulee ensi viikolla kaupunkiin työhaastatteluun. Olisi niin kiva päästä viettämään koko kesä samalla paikkakunnalla, kun näemme aivan liian harvoin! Sormet ristiin ja toivomaan, että haastattelu menee hyvin :)

Minä painun tästä pleikkarin ääreen herättelemään vanhoja muistoja lämpöihottumasta, jota saan yleensä hautoessani liian pitkään samassa paikassa lämpimässä (vanha tuttu teinivuosien viiden tunnin pelirupeamilta) liikoja liikkumatta. Että on mukavaa pelata pitkästä aikaa aktiivisesti pleikkarilla kaikkien näiden tietokoneella kökötettyjen vuosien jälkeen!