sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulunajan höpöilyt

Joulu oli ja meni porukoilla möllöttäessä. Söin neljä päivää putkeen jouluruokaa neljässä eri paikassa: kotona kaksi päivää putkeen, porukoilla kolmantena ja neljäntenä kävin ensin mutustamassa miehen perheen luona ja sitten vielä mummon luona. Tuli syötyä laatikot, kinkut, kalat, sienisalaatit, sillit, perunat, perunalaatikkoakin mummon luona oli...

Ja tulipa sitä muuten otettua alkoholiakin, kun ruoalla oli punkkua, jälkeen oli jälkiruokaviiniä, kotona oli tullut juotua jo punkkupullo edellisenä ja viikko sitten perjantaina oli miehen kaverin 26v synttärit niin totta kai minut raahattiin baariin. Olisin ollut iloinen jos oltaisiin menty Rocksiin, mutta minut raahattiin Coloon, tuonne kamalaan teiniparatiisiin.Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, todettiin yhdessä ukon kanssa.
Kymmenen minuuttia oltiin ehkä oltu sisällä, kun joku abiteini jo yrjösi oman pöydän viereen. Kukkahattutäti-mode päälle ja baarimikolle kielimään kuin tuli hännän alla! Portsari käy kyttäämässä, ottaa pari kuvaa ja jää odottelemaan, koska teiniparan kaveri yritti kusettaa, että juoma kaatui lattialle. Niin varmasti, kun pöydällä ei ole yhtään tyhjää lasia eikä pulloa. Meni alle puoli tuntia ja sama tytsi sammui pöytään.
Puol kahdelta illalla synttärisankari oli riidoissa tyttöystävänsä kanssa ja minä jo lopen kyllästynyt siihen teineilyyn. En tiedä miten 26v mies jaksaa juosta juuri ja juuri täysi-ikäisten kanssa samoissa mestoissa. Kyllä, siellä baarimikot osaavat tehdä drinkkejä, mutta hyi kamala sitä musiikkia ja väkeä siellä. Ihan nousee niskavillat vieläkin pystyyn. Never again!

Maailman kaunein joulukuusi. Not.
Tapsana miehen juoppolallikaveri tuli kylään. Eivät olleet nähneet kolmeen vuoteen ja vaikka tyyppi on ihan mukava minua kävi hieman riipomaan se, että piti raahautua silloinkin juomaan. Ja eräällä ei ollut kuin 10€ tilillä niin se meni oman ukon tarjoamiseksi...
Onneksi oli seuraavana aamuna lähtö Mikkeliin, joten koska herra Ammattijuopolta lähti yösija alta, sanoin, että saa tulla meidän keittiöön nukkumaan jos lähdetään aikaisin takaisin. Venähti puoli yhteen, juoppo kuorsasi keittiössä ja mies kuorsasi vieressä ja minä kieriskelin sängyssä hereillä. Sniff.


Mikkelissähän oli tarkoitus hakea vissiin veljen puhelinlasku, mutta arvatkaapa oliko se tullut? Nope.
No, käytiin shoppailemassa eli minä juoksen ja pikkuveli raahautuu perässä. Kävin Stuntmanilla ja voin sanoa, että se oli vähintäänkin mielenkiintoisella sijainnilla tuossa ylläolevassa valkoisessa rakennuksessa. Vieressä oli toinen vielä kauniimpi talonräyhkä.

Pikkuveli oli ostanut itselleen Cupsolo-keittimen niin pitihän sitä keitellä herkkuja. Kaakao-lattea ja tavallista lattea ja cappuccinoa ja muita herkkuja. Juotiin neljän euron edestä namiherkkuja siellä.
Kyyläsin Kekäleen myymälässä Guessin laukkua kieli pitkällä joululahjarahat mielessä, mutta väritys ei ollut maailman paras, eikä hinta varsinkaan, joten jäi ostamatta. Lopulta ostin koko reissulta vain Stuntmanilta ostamani paidan, jonka olisin halunnut ostaa jo Wannabelta kesällä, mutta oli oma koko loppu ja hintakin oli vissiin kalliimpi.

Bestburgerissa oli kuin olikin hyvät hampparit.
Joululahjaksi sain meripihkakorun, suklaata, irtoteetä (ihmiset tuntevat minut, yay!), jonkin hiushäkkyräväkkyrän, jota en ole vielä käyttänyt ja rahaa SSD:n ostamiseen. Löysin jo sen minkä haluan, mutta jotenkin tilaaminen viipyilee, koska ajatus kaiken asentamisesta uudestaan (lue: Simsin asentamisesta uudestaan) ahdistaa ehkä hieman. Toisaalta nopea ja ennen kaikkea toimiva kone houkuttaa vietävästi. Simsiä en varmaan kuitenkaan SSD:lle kehtaa asentaa, vaikka pelaamaan pääsisi huomattavasti nopeammin niiden 10gt:n ladattujen tavaroidenkin kanssa, eikä tarvitsisi odotella 10 minuuttia ennen kuin peli aukeaa.

Collectifilla oli taas -50% viikonloppu, mutta ei onneksi ollut kokoja jäljellä mistään :D Ajattelin hommata Olivia Rougelta pari hametta, mutta en haluaisi ihan 100% puuvillaa, koska se on suht ohutta ja takertuu sukkahousuihin kiinni. Pitäisi olla hyvä alushame käytössä, muttei arkena viitsisi aina petticoatin kanssa porhaltaa, koska silläkin on taipumusta tarttua kiinni sukkahousuihin.

Katsotaan katsotaan mitä tulee ostettua. Jospa kuitenkin ensimmäisenä se SSD-levy.

1 kommentti:

  1. Mä kävin ennen joulua Oulun seudulla eli kotiseudulla. Äidin luona sekä äidin mökillä tuli syötyä jouluruokaa, mummolassa käytiin kahveilla jossa sai mummon tekemiä pasteijoita. Mun isällä kävin sekä sen kaupunkiasunnolla että ns. oikeassa kodissa joka on tällä hetkellä remontissa. Vein isälle joululahjaksi ruokakassin johon ostelin kaikkea mitä tuli mieleen, mm. gluteenittomia pipareita ja keksejä, kahvia, teetä, glögiä (glögin kanssa rusinoita ja manteleita), viikunoita ja taateleita ym..

    Aaton aattona tultiin äidin mökin kautta kotiin, käytiin Kuopiossa Ikeassa ja siellä Matkuksen ostoskeskuksen puolella. En kylläkään löytänyt mitään. Aattona käytiin miehen vanhempien luona syömässä ja siellä oli miehen mummo ja isotäti kylässä.

    UV:n aattona mä vaan nukuin, heräsin kyllä katsomaan ilotulituksia ja yhdestä naapuritalosta kävi porukkaa meidän pihalla ilotulituksia katsomassa.

    Oikein mukavaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista