lauantai 7. lokakuuta 2017

Kuvitellaan että on kesä

Heinäkuun puolivälissä otettuja kuvia on aina hyvä postailla lokakuussa...
... mutta toisaalta ostin tämän mekon jo viime talvena, että väliäkö tuolla. Heräteostoksena wannabelta ostettu mekko seisoi ihan ymmärrettävistä syistä vaatekaapissa monta kuukautta ennen kuin kesä tuli ja muistin, että olen ostanut tällaisenkin. Kyseessä on Collectifin viimevuotisen (vai oliko peräti toissavuotisen) kesämalliston Michelle-maksimekko, jota olin joskus kyllä katsellut mutta jättänyt suuremmitta huomiotta. Wannabellakin tämä ehti olla myynnissä kuka ties kuinka pitkään, kunnes joku päivä ajattelin, että eipä minulla ole parempaakaan tekemistä, niin sovittelen sitten vähän kaikenlaista. Jos joku miettii, niin harrastan sitä usein ja sen takia tulee niitä heräteostoksia tehtyäkin, kun löytyykin jotain hyvin istuvaa ihan puoliksi vahingossa...

No, tämä mekko oli sellainen puoliksi vahingossa tehty heräteostos, mutta puolustuksekseni sanon, että käytin tätä koko kesän ja osan syksyäkin. Aluksi mekko oli paremmassa käytössä kaupungilla ja jopa töissä (jota varten tosin kursin kaula-aukon pienemmäksi, koska vaikka en olekaan asiakaspalvelussa, niin vähän turhan paljon näkyy näkyy rintaa työpaikalle ilman neulavirityksiä) ja lopulta kotikäytössä. Käytöstä pesukoneeseen ja pesukoneesta suoraan päälle, niin paljon tykkään tästä mekosta.
Mekko on materiaaliltaan jotain hyvin pehmeää keinokuitusekoitusta, tarkemmin en osaa kuvailla, mutta materiaali on kevyttä, joustamatonta ja hengittää ihanasti. Helteillä tämä oli paras mahdollinen vaate mitä vaan on olemassa ja kotikäyttöön ihanan rento, kun ei millään tavalla rajoita liikkumista. Nuo perhoshihat on aivan ihanat ja helma ilmava ja täydellisen pitkä 172cm pitkälle ihmiselle. Ilman korkoja laahasi maata, korkojen kanssa juuri täydellisen pituinen. Ei mitään moitittavaa.
... Ainakaan siihen saakka, kunnes pesin tämän. Pesukoneessa nimittäin kävi niin, että mekko lyheni varmaan 10cm. Näissä kuvissa näette, että helma ylettää 7cm korkojen kanssa melkein maahan, mutta pesun jälkeen vain suurin piirtein nilkkaan. Ei muuten enää lähimainkaan laahaa maata. En ymmärrä. Ymmärtäisin jos mekko olisi *kröhöm* "kutistunut" leveyssuunnassa mystisesti parin viimeisen kuukauden aikana, mutta sitä en ymmärrä että normaalissa 40 asteen pesussa mekon pituudesta hävisi melkein kymmenen senttiä. En tiedä olisiko sillä ollut jotain eroa, jos olisin pessyt tämän 30 asteessa, mutta pakko sanoa, ettei tämä ole ainoa Collectifin vaate, jolle on käynyt samalla tavalla. Olen pessyt vaikka kuin h*lvetin monta mekkoa, jopa sellaisia, joissa lukee Dry Clean Only, eikä yksikään ole kutistunut lukuun ottamatta tätä Michelle-mekkoa ja Maria Charming Birds -mekkoani, jonka alla pitää nykyään käyttää 23-tuumaista tylliä kuvissa näkyvän 26 tuuman tyllin sijaan. Minulla on toinenkin Maria-mekko eikä sille käynyt pesukoneessa mitään, joten en vain ymmärrä. Surettaa kyllä senkin edestä, koska nyt tuo lintumekko on makuuni melkein liian lyhyt ja vyötärö hivelee kainaloita...

Jos jollain pitää lohduttautua, niin jos joku lyhyempi ihminen vielä haaveilee ja onnistuu löytämään tämän mekon jostain, niin ei tarvitse erikseen lyhentää - riittää että peset kerran pesukoneessa ja voila!
Loppuun pieni fakta minusta. Joku varmaan voi erehtyä luulemaan täällä, että olen aina ollut midi-mitan/polvimitan ystävä mekoissa. Ehei, en tosiaankaan. Kahdeksan vuotta sitten ainoa oikea mitta oli mini - mitä lyhyempi sitä parempi! Toinen vaihtoehto oli täysin maksimitta, mutta kaikki välimaaston pituudet... nope.

Sitten eräänä kauniina päivänä erehdyin ostamaan Regina-mekkoni ja siitä alkoi fiftarihurahdus, jota on kestänyt jo nelisen vuotta. Kylläpä se aika rientää...

Pidän edelleen maksimekoista ja käytän niitä kesäisin. Minulla on nyt kolme sellaista maksimekkoa jota käytän, ihana leopardimekkoni, jota kaikki muut inhoavat, valkoinen mekkoni, jota appiukko kutsui hääpuvuksi ja sitten tämä, jota kukaan ei vielä ole ehtinyt mollaamaan. Piti vähän aikaa miettiä onko muita, mutta ei. Rain of Petalsin vanha maksihame löytyy, mutta sen ajattelin myydä pois koska en enää käytä sitä. Joskus on tosin kiva leikitellä eri tyyleillä. Sitäkään en ole tainnut nimittäin sanoa täällä, että ennen blogia rakastin gootti/rock/punk-tyyliä. En ikinä osannut oikein määritellä mitä se oli, mutta kun katsot EMP:in kuvastoja, niin aika pitkälti sellaista mitä niistä löytyy. Pidän edelleen tyyliin estetiikasta, mutta kun kerran päästin sisäisen prinsessani valloilleen, niin ei sitä enää takaisin kaappiin tahdo saada. Tällainen minä olen nyt ja pidän itsestäni tällaisena.

Kuu on vasta aluillaan, mutta nyt on tullut shoppailtua jo runsaasti. Tilasin alkuviikolla vähän tavaraa TopVintagelta ja Vivien of Hollowaylta ja sitten äiti pyysi tänään shoppailemaan kaupungille, josta tuli vaihteeksi jopa ostettua jotain. Puolustuksekseni sanoin, että vaikka tein heräteostoksia, niin sain viimein ostettua ne rintaliivit, joita oon ollut ostamassa kohta vuoden, ja ostin myös välikausihuivin, minulla kun ei sellaista vielä ollut. Kyllä sitä rahaa hurahti tarpeettomiinkin asioihin ja vaikka budjetti paukkuu, olisi ostoslistalla vielä tarpeellisiakin asioita, kuten sadetakki (ajattelin Elements Rainwearin takkia tai jopa kahta). On meinaan tuo pyöräily vähän perseestä vesisateessa. Eilen kastuin töistä tullessa niin märäksi, että Collectifin trenssin leopardivuori paistoi takista läpi. Villakangashattukin tykkäsi tästä episodista kyttyrää nahkahanskoista nyt puhumattakaan.

Syysflunssaa odotellessa mukavaa lauantaita kaikille! Toivotaan, että pysytään terveinä.


In English:

It's always a good idea post some photos from July in October, right?
This Michelle dress by Collectif was an impulse purchase from last winter (yes, I bought this in winter...) but it turned out to be the most worn dress of my very, very large dress collection. I wore this all summer and way into September, at first mostly when I went out, once at work (I used a brooch to make the cleavage smaller for work) and later at home. I wore it, washed it and wore it again all the time. That's how much I love this dress.

The material is great, soft and airy, doesn't stretch, feels great to the skin. Perfect for hot weather. The length is perfect too. Or was. After I washed this for the first time the dress shrank like 10 cm! It used to reach the ground when I was wearing 7cm heels (I'm 172 cm tall and with heels almost 180cm) and now it barely reaches my ankles. WTF. I've washed several dresses, even some that say they're Dry Clean Only, and none of them ever shrunk (a couple bengaline dresses stretched though...) but this dress shrank so much! I could have understood if the dress *cough* "shrank" sideways, but it's so much shorter now than it was before that it makes me sad. My beautiful Maria Charming Birds dress also shrank like an inch, but the other one didn't. None of the others did. I don't understaaaaand!

Well... if you have to find something positive in this, at least shorter girls don't have to worry about hemming this dress - just wash it once and you're done, voila!

I don't remember if I have mentioned it in my blog, but I actually love maxi dresses. You might think I've always been into midi length but nope. For some time I only wore mini dresses - it was either mini or maxi, but nothing between. Then I bought my first fifties inspired dress, Regina Swing dress by Collectif and after that I was a goner. (That dress is over 4 years old and it's still as good as new, hasn't even faded one bit so I still can't get over the fact that Michelle shrank so much in the first wash!) I only have two other maxi dresses, my first and most loved white maxi dress, which my father-in-law called a wedding dress and a leopard dress I love but everyone else hates. It has one those really uncomfortable (=painful) halternecks but the skirt is awesome.

Before getting into dresses I was into rock/goth style clothing. I still have some left and I still love the aesthetics of that style, but once I let out my inner princess, there's no putting it back in. This is how I am now and I like myself this way.

I shopped a lot this week so I probably won't be shopping for the rest of the month. Or so I say but I actually still need a raincoat (I've been thinking about getting one or maybe two from Elements Rainwear) since it kinda sucks having to ride a bike in the rain. I got so soaked the leopard lining of my Dietrich trench was visible from the outside. My wool hat and leather gloves also really loved getting wet. Not.

While waiting to get a cold everyone have a nice Saturday! Let's hope we all stay well.

4 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten ihana mekko, tosi kaunis kangaskin! Harmi että kutistui pesussa pituussuunnassa niin paljon. Olen huomannut, että valitettavan usein alternativebrändeillä saattaa olla puutteellisia pesuohjelappuja, tuossa ilmeisesti jäänyt mekittävä kutistuma ilmoittamatta (tai sitten kankaan olisi voinut pestä jo tehtaalla ennen leikkuuta). Jos mitta alkaa ärsyttämään liikaa, niin tuo olisi kyllä tosi söpö myös keskimittaisella helmalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon käyttänyt tätä paljon kotimekkona ja kotona ei se mitta haittaa, pitää kahtoa sitten millaiset fiilikset on jos ensi kesänä aikoo käyttää ihmisten ilmoilla. silloin näyttää vähän siltä että helma loppuu kesken, mutta taidan kyllä pitää tämän pitkänä. Tykkään siitä fiiliksestä kun helma hivelee kinttuja nilkkoihin saakka, on samaan aikaan lämmin ja ihanan viileä.

      Poista
  2. I have this dress is another colour way, the navy with the navy and white stripe top. It is indeed a fabulous dress and great to have a long length for us tall girls! What a shame yours shrank a bit. Sometimes you can tease it longer again, if you soak it in warm water for half an hour and then gently tug it down. I'm sure there are full instructions on how to do it somewhere on the internet. x

    VastaaPoista
  3. I love this floral print, and this maxi dress looks lovely on you! ;) I had the jumpsuit version of this dress, but it didn't feel 100% right on me, so I ended up selling it!

    VastaaPoista