sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, samat vanhat jutut

Ihan alkuun pakko toitottaa, että ulkona sataa lunta! Sen verran pitäisi tällä kertaa olla pakkastakin, että tuo lumi pysyy edes sen muutaman päivän, kun olen lomalla, vaikka joutaisi säilyä siihen saakka, että palaan torstaina lomalta töihin. Tykkään kävellä kirpeässä aamupakkasessa töihin; siinä herää mukavasti.

Otin lomaa pari päivää lisää, eli maanantain ja tiistain, kun lomapäiviä kertyi juuri sopivasti ja se loppiainen keskiviikkona jäi riipomaan. Jäljelle jää yksi, jolle ei ole näillä näkymin tarvetta ihan heti, riippuen tietenkin siitä jatkuuko työt vai ei. Vähän alkaa iskeä jo pakokauhu, että jos ei jatku, niin mitäs hittoa minä sitten teen. Kuolen tylsyyteen ennen kuin löytää uusia töitä tässä työtilanteessa.

Poikaystävän kanssa olikin vasta puhe tästä asiasta, kun hän valitti sitä, että joululoma voisi jo loppua, niin pääsee töihin - eikä hän saa edes palkkaa harjoittelijana! Rupesin miettimään asiaa omalta osalta ja nyt kun minulla on ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen kokonainen viikko lomaa, tajusin, että olen ollut töissä kahdeksan kuukautta putkeen ja että jo viikon loma tuntuu niin ruhtinaalliselta, että sen jälkeen voi palata hyvillä mielin töihin. Töihin meno on mukavaa, eikä sellaista pakkopullaa kuin se on joillekin huonossa työpaikassa työskenteleville. Meillä ollaankin vitsailtu, että ihmiset istuu mielellään töissä, koska ollaan kaikki Forever Alone-nörttejä (tämä siitäkin huolimatta, että kaikki muut paitsi kaksi lisäkseni ovat naimisissa).
Uusi vuosi meni hyvin, mentiin sittenkin viihteelle, vaikka siippa viime viikonlopun tapanintanssien jälkeen vannoi, että nyt ei ota pitkään aikaan. Taminossa tuli (poikaystävän) tuttuja vastaan, joten ukollakin oli hauskaa. Dj ei taaskaan soittanut toivebiisejä, mutta siinä ei toisaalta ole mitään yllättävää - ei Taminossa ikinä soiteta.

Minulla oli oikein eeppiset kikkarat baariin lähtiessä, mutta vaikka olin suihkuttanut tukkaan litran hiuslakkaa, olivat ne puolen tunnin pakkasessa kävelyn jälkeen tipotiessään. Katsottiin ilotulitukset porukassa ja jatkettiin iltaa baariin, jossa peiliin katsoessani tuli taas sellainen liian tutuksi käynyt fiilis, että turha työ menee hukkaan. Siksi en vaivautunutkaan näihin kuviin tukkaani kihartamaan, kun ei siitä ole mitään hyötyä.

Ulkona oli lauantaina kiva kirpsakka 16 asteen pakkanen, joten rohkenimme astua sen parin metrin verran jään puolelle ottamaan kuvia, vaikka vähän epäilyttikin. Myöhemmin illalla koiran kanssa lenkkeillessä kuultiin, että toinen koiran ulkoiluttaja oli luistellut kaksi tuntia jäällä, että ihan turhaan sitä aristeltiin.
Asuna oli Pinup Couturea: Amanda-mekko ja M.A.K:in neuletakki asustettuna Pinup Couturen vyöllä ja Erstwilderin rintakorulla. Olin jo pitkään halunnut käyttää tätä mekkoa, mutta arkojen värien takia ei ole tullut sateisella säällä käytettyä, koska se on sanomattakin melkoinen katastrofi. Pakkasten tultua olen hypistellyt tätä vähän väliä vaatehuoneessani, mutta nyt vasta otin itseäni niskasta kiinni ja puin mekon ylleni. Pakko sanoa, että hyvä valinta, koska pakkasella kädet haluaa työntää taskuihin ja tämä mahdollistaa sen. Voi kunpa useammat valmistajat tekisivät mekkoihinsa taskut...

Olen aiemmin valittanut siitä, ettei Amanda-mekon helma ole oikein mistään kotoisin, koska se ei ole täyskelloa nähnytkään ja se on jokseenkin liian lyhyt tavalliselle 26" petticoatille, mutta se Hell Bunnyn liian pitkäksi osoittautunut pinkki alushame pelittää hyvin tämän kanssa, että ei ollut sekään tyllihame mikään hukkaostos. Muutenkin Pinup Couturen mekoissa tuntuu olevan vähän lyhyemmät helmat kuin esim. Hell Bunnyn vaatteissa, mikä on hyvä asia lyhyille ihmisille.

Pitkille ja pitkäselkäisille ihmisille hyvä asia on puolestaan se, että Pinup Couturen vaatteissa vyötärö osuu sinne minne kuuluukin, eli vyötärölle. Kokeilin eilen Hell Bunnyn Marilyn-mekkoa, jossa vyötärö oli suurin piirtein suoraan rintojen alla, eikä mekko näyttänyt oikein miltään ylläni (ja sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että maha oli pullollaan Habanerossa ruokailun jälkeen), mutta kaikissa omistamissani Pinup Couturen mekoissa vyötärö osuu luonnolliselle vyötärölinjalleni tai korkeintaan pari senttiä sen yläpuolelle, mutta ei useita senttejä liian ylös niin kuin systemaattisesti Hell Bunnyn vaatteissa. Lindy Bopia en ole tästä syystä edes kokeillut, koska mitä olen nähnyt niitä muiden päällä, vyötärölinja on lähempänä empiiristä kuin fiftarityylistä. Ei kiitos.
Jos joku mietti, että eikö tuolle tule kylmä, niin tässä on ilmeeni, kun pääsin pukemaan takin päälle.
Nyt on tullut kunnon talvitakille taas käyttöä, kun on ollut kovat pakkaset. Yllä oleva villakangastakki on Voorbox (Dance with the elves) merkiltään, suunniteltu Ruotsissa ja valmistettu EU:ssa. Siinä on mukava lämmin tikkivuori ja hihoissa sisäpuolella karvaa kyynärpäähän saakka. Vähän eri lämpötasoa kuin nämä Kiina-kamat ja Hell Bunnyn "talvitakit".

Ostin takin joskus 20-vuotiaana Morticialta, kun kyseisessä putiikilla oli vielä verkkokauppa. Alunperin halusin halvemman mallin Voodoo Vixeniltä fleecekankaalla hupullisena, mutta se ehti loppua, niin ostin tämän kallimman, joka osoittautui ihan hyväksi, koska tässä on oikea vuori ja tällä tarkenee parinkymmenenkin asteen pakkasessa. Vuosien saatossa takki on vähän kärsinyt ja ilmeisesti selkäpuolen nyöritys on repeillyt, mutta muuten tässä ei ole mitään vikaa.
Pikkuveli hommasi itselleen uuden villatakin tässä kuluneella viikolla joululahjarahoilla ja Janinalla oli jo entuudestaan sievä villakangastakki. Minäkin haluaisin vielä yhden, ehjän ja oikeasti lämminvuorisen vintage-tyylisen villakangastakin, mutta siihen saakka kuljen ylläolevalla. Jos se ei muuten sovi tyyliin, niin ainakin siinä on kellohelma.

Monet ihmiset inhoavat pakkasia, mutta minä tykkään hirveästi tällaisista viidentoista asteen pakkasista. Se on täyttä hölynpölyä, että pakkasilla ei voi olla tyylikäs, mutta siitä tyylikkyydestä joutuu ehkä vähän maksamaan. Yleensä ottaen takalisto pysyy ainakin lämpimänä, kun kellohelman alla on pörröiset tyllit ja thermosukkahousut, ehkä kahdetkin. Toisaalta jos pakkanen laskisi muutamalla asteella, sitten tarkenisi käydä luistelemassa. Viime vuonna kävin luistelemassa vain yhden surkean kerran, mutta jos tänä vuonna joku estyisi kaveriksi ennen helmikuun loppua, niin ehkä ei tarvitsisi kymmenen sentin vesilätäkössä luistella. Tekisi mieli käydä myös hiihtämässä ja pulkkamäessä, mutta molemmat on vähän tylsää puuhaa yksin ja nyt se ainoa potentiaalinen hiihtokaverikin lähti läksiäisiä viettämättä Helsinkiin. Pulkkamäkeen taas tarvitsisi lainalapsen, ei kellään sattuisi olemaan? :D

Pidättekö te talvipakkasista? Entä luistelusta ja muusta talvipuuhasta?


In English:
It has been such a nice weather for the last couple of days. It's been wonderfully cold (-16 celcius) and it's snowing at the moment. We finally have the winter I've been waiting for! I just hope it lasts longer than couple of days, because I love walking to work in the morning when it's freezing cold outside.

Yesterday, even though it's cold, we took some pictures on ice. I was initially hesistant about stepping on ice, but it's actually thick enough to be skating on it. I'd like to skate more this year than I did last year and also try skiing, but I don't have anyone to go skiing with me, since the only person who likes winter sports left for Helsinki yesterday.

I'm wearing mostly Pinup Couture in these pictures, but boots are Gabor and the brooch is Erstwilder. I love my Amanda dress and I've been wanting to wear it a lot more than I actually have, but since it's been rainy and wet, I've kept it safe in my closet until yesterday. I've complained how it's a bit too short for my regular 26" petticoats, but it works well with my Hell Bunny petticoat which was too long for Lady Vintage tea dresses.

One of the reasons I love Pinup Couture is because they fit taller frames as well as shorter. None of my Hell Bunny dresses sit properly on my waist, but all of my Pinup Couture dresses do that perfectly. I don't necessarily need a belt to define my waist, but with HB dresses it's a must. For this reason I haven't tried Lindy Bop, because they look like they have an empiric waistline on longer torsos and that is so not what I'm after in a fifties style dress. I want to define my waist, not hide it!

Do you like your winter cold, or would you prefer a warmer weather?

8 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta :)

    Voi hitsi tuota villakangastakkiasiaa... Minä toivon, että löydän jonain päivänä kauniin, laadukkaan ja kestävän sekä lämpimän villakangastakin! Sellaista ei ole vielä eteen tullut. Ostin 2 vuotta sitten Espritin takin, joka on ihan hirveä! Se meni nyppyiseksi, on sähköinen, ei ole edes lämmin, on kurtsahtaneen näköinen, tykkäisin nimittäin, että villakangastakki olisi ryhdikäs. Viime vuonna siirsin takista nappeja, että masu mahtui ja nyt kun en vieläkään (argh) ole palautunut, niin tuo takki on ainoa siistimpi joka mahtuu päälle ja sitä on pakko käyttää, koska en raski ostaa uutta eikä kannatakaan. Vilan pieneksi jäänyt ja kulunut vk-takki meni äskettäin kirppiksellä, sen ostin muutamalla kympillä vuonna 2008 ja käytin sitä aina! Oli paljon laadukkaampi kuin Espritin ja kesti käyttöä ja olen iloinen, että se on saanut vielä jatkoelämän jonkun kirppisasiakkaan päällä.

    Lainalapsipalvelu olisi kätevä! Mulla olisi ollut monesti tarvetta sellaiselle! Nyt on kyllä oma muksu, mutta hän on vielä niin pieni, että häntä ei voi käyttää "verukkeena" lähteä pulkkamäkeen. Mutta jos tänä talvena tulee lunta, niin pulkkailemaan on päästävä! Viime vuonna talvireinnot jäi väliin ja todella toivon, että lunta tulisi, että nyt saisi otettua vahingon takaisin :). Mä todella tykkään talviulkoilusta!

    Lainalapsesta tuli mieleen, että vuosia sitten laskettiin mäkeä Talvisalonmäellä (asuttiin siinä koulun lähellä) ja joku vanha pappa pysähtyi katsomaan meidän touhuja. Sitten hän kysyi, että missä teidän lapset on? Me oltiin ihan järkyttyneitä, koska ei ollut tullut mieleen, että meillä nuorilla opiskelijatytöillä (oltiin kyllä reilusti yli 20 v.) voisi edes olla lapsia tai että pulkkailla voisi vain lasten kanssa. Vuonna 2008 minä ja ystäväni loukkaannuttiin pulkkamäessä ja lääkärit sanoi, että on parempi antaa lasten laskea mäkeä, että ei ole aikuisten harrastus. Teki mieli näyttää kieltä lääkärille :D. En yhtään tykkää tuollaisesta ikärasisimista :)

    Tuli aika pitkä kommentti, mut oli taas paljon (olevinaan) asiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuota miekin pelkään, että joku tulee tuijottamaan paheksuvasti, että missä ne penskat on. Kyllähän mie kävin teini-iässä ja myöhemminkin pulkkamäessä, mutta nyt ei ole tullut pariin muutamaan vuoteen käytyä, vaikka halua olisi ollut. Aikuisten kai pitäisi mieluummin lasketella, mutta entä jos ei riitä skilli eikä tasapaino? Kai silloin saa laskea pulkalla? :D

      Poista
  2. Ooh, nyt on kyllä kaunis tausta asukuvilla! Turussakin ollaan päästy reilusti pakkasille, mutta lunta ei vaan näytä tulevan :( Toivottavasti pian tulisi, koska ei tällaista harmautta jaksa. En oikein osaa samaistua tuohon tylsyyskuolemaan työttömänä, minulle ei ole vieläkään tullut tylsää :D Olen ollut (noin) kesästä asti kotona. Toisaalta meille tulee aika paljon avokin kanssa tekemistä kun niillä vietetään sukujuhlia kaikkien nimipäivinä, hääpäivinä, syntymäpäivinä, loppiaisina, kissanristiäisinä jne. Siskollani on selkävamma ja vauva, joten siinäkin saa mukavasti tuntea olonsa tärkeäksi :D Ja sitten tietty ne omat jutut kuten vaikka ompelu mitä olen harrastellut paljon. Töihin kyllä haluaisin, mutta ei tämä minusta ikävää ole. Vähän kuitenkin siltä näyttää että joudun kouluun seuraavaksi, kun ei ketään ole kiinnostunut mistään melkein-tuoreesta ylioppilaasta.

    Minä muuten havaitsin kun sain sen minun PUGin tilaukseni, että niiden vyötäröt ovat tosi alhaalla! Jokaisessa minkä ostin se osuu inan liian alas. Hassua :D Hyvästä takista haaveilen minäkin, mutta on aika kiven alla oikeasti lämpimät takit joihin mahtuisi isot tyllit alle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se johtuu varmaan siitä, että kokojen suurentuessa vyötärökin laskee. Minä olen 172cm pitkä ja pitkäselkäinen ja jos M-koossa minulle on vyötärö hyvällä kohdalla jossakin mallissa, voi se olla toiselle lyhyemmälle ihmiselle liian matalalla. Sama homma noissa halvemmissakin merkeissä, että samassa mekossa vyötärö on esim. minulle liian korkea ja Paawolle liian matala, koska meillä on pituuseroa kymmenen senttiä ja mukaan tulee tosiaan tuo, että mekkojen kaavat kasvaa monesti myös pituutta.

      Mutta, mutta... Pinup Couturella on erikseen listattu mitkä mekot sopii pitkillä ja mitkä lyhyille. Toki molempia voi käyttää, mutta en ehkä menisi lyhyenä ihmisenä ostamaan sieltä Tall-sectionin puolelta, jollei se ole ns. neutraali (kuten Jenny/Jayne-mekot, joiden säädettävien olkaimien takia ne käy kaiken kokoisille) pituudeltaan.

      Poista
  3. Hi lovely - I'm tall too, 5'9", and I have had many Lindybop dresses - and other brands - that sit too high on me. It's good to know that Pinup Couture sit well on someone tall! If you are ever unsure about a Lindybop dress and how it sits on a tall person then feel free to message me, as I have tried a lot of them!!

    Happy New Year! Hope it's full of pinup glamour! x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I can totally recommend Pinup Couture, it costs much more than cheaper repro brands, but has much higher quality. They even have a section on their website where they list all their clothing that sit well on tall people! (And one for petite people as well.)

      Happy New Year to you too! :)

      Poista
  4. Ensinnäkin ihana vaateyhdistelmä! Kivasti sopii saappaat Amanda mekon kanssa, mulla on ollut hankaluuksia löytää sopivia vaatteita näihin keleihin, kun tuntuu että vaatteet ei väri/kuvio/malliltaan sovi ja sitten miten yhdistäisi takkia ja kenkiä niin, ettei näytä hullulta.

    Täälläkin tänään tuli pieni puuterilumi, mutta oli jo tipotiessään illalla. Harmillista, koska itse tykkään kyllä lumesta ja talvesta. Ylipäätänsäkin tykkään vuodenaikojen vaihtelusta, mitä valitettavasti ei ole enää oikein kunnolla ollut :/

    Olen haaveillut itsekin tuosta mekosta, mutta vielä en ole uskaltanut ostaa, kun pelkään tuota pituus ongelmaa. Olen kyllä myös huomannut, että PUG:in mekot ovat lyhyempiä, mikä toimii itselle erinomaisesti, mutta ihan kaikissa sekään ei ole aina selvä asia. Tuossa olisi harmi lähteä lyhentämään helmaa, kun sitten raidat eivät ole enää tasaisen paksut. Ja itsellä PUG:in vyötärö osuu myös oikein! Mulla on nimenomaan Lindy Bopin ja Lady Vintagen mekoissa se ongelma, että vyötärö lähenee lantiota ja näyttää naurettavalta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sanoa, että olen varmasti näyttänyt hullulta ja viimeksi eilen, kun laitoin juuri tämän Amanda-mekon kanssa mustat kevyttoppahousut niin että hameosa on housujen päällä ja lyhyen paksun limenvärisen toppatakin + tietenkin kaikki muut tykötarpeet, että -26 asteen pakkasella tarkenee.

      Jännä, että myös sinulla osuu näissä vyötärö kohdalleen. Ehkä näissä ei vyötärö laske eri koossa eri kohdalle? Kai se riippuu paljon vartalonmallista, että mihin kohti se asuu ja tietysti myös mekosta. Itsehän olen ostanut niitä mekkoja, jotka on PUGin listalla nimenomaan listattu, että sopivat myös pitkille naisille :)

      Poista